Yhteisö
Villa Rouheella on remonttia riittänyt. Viimeisimpänä talon kainaloon on saatu terassi ja uusi sisäänkäynti - olohuoneen voi löytää sekä sisältä että ulkoa. Kuva: Elina Peltomaa
Yhteisö
Sari Rajala ja Sinikka Tommila ovat tottuneet siihen, että tien päällä ollaan ajokauden aikana lähes joka viikonloppu. Kuva: Kuva: Vesa-Pekka Järvelä
Autoilu
Uusi toiminnanjohtaja aikoo jatkossakin panostaa seuran kasvuun ja entistä enemmän myös tapahtumapuoleen. Kuvat: Tiia Jokisalo
Jalkapallo

Vanhat kilpatoverit kohtasivat Ahlaisissa. Vasemmalta Hannu Suuniitty ja Heikki Kylväjä Sastamalasta, Pekka Ahonkivi sekä Teuvo Pöysti. Kuva: Timo Savunen
Hirvikävely

Kolumni
Kolumni
Kolumni
Kolumni
Kari Nurmela on tänä vuonna aloittanut Karhijärven parhaaksi ry:n puheenjohtajana. Wili-kissalla on tarkka maku kalojen suhteen. Kuva: Seppo Laakso
Henkilö

Hartauskirjoitus
Hartauskirjoitus
Laki kieltää mobiililaitteiden käytön oppitunneilla.
Arkistokuva
Koulut

Kolea sää ei näitä teräsmiehiä pelästyttänyt.
Heidi Eloranta
Lukijan juttu

Taru Rantasen taidenäyttely on esilläNoormarkun kirjastossa.
Tiia Jokisalo
Menot

Tomi Lehtonen pyrkii Satakunnan Yrittäjien puheenjohtajaksi. Kuva: Milja Seppä
Yrittäjät

Välieräsarja oli tiukka, ja lohkon loppuottelut vielä tiukemmat.
UPV
Pesäpalloa

Samuel Jussila sai tälläkin kertaa kaksi mitalia. Kuva on arkistokuva. Kuva: UU arkisto/Petri Jussila
Yleisurheilu

Pääkirjoitus
Pääkirjoitus
Kuva: Pixabay
Koulut
Kuva: Pixabay
Koulut
Metsätammi Katariinan istutti aikoinaan Kotkan öljysatamassa työskennellyt lähettityttö. Nykyisin 90-vuotias Katariina-tammi asuu kauniissa puistossa luoden sinne lempeää varjoa sekä huolehtii keuhkoistamme vähentämällä ilmansaasteita 1118 grammaa vuodessa. Kuva: Ari Väisänen
Teemaviikko

Veden laatu
Veden laatu
Vauvauutisia
Vauvauutisia
Arkistokuva
Poliisiuutisia
Arkistokuva
Poliisiuutisia
Kolumni
Kolumni
Hartauskirjoitus
Hartauskirjoitus
Shirley Sparks eli Sari Savunen ja Kalleheikki Kannisto ovat olleet yhdessä vuodesta 2008, naimisissakin pian 15 vuoden ajan. Yhteinen sävel on löytynyt myös musiikin saralla, sillä Sari säveltää kappaleet Kalleheikin teksteihin. Kuva: Sanna Jääskeläinen
Musiikki

Juulia Virta ja Henna Virta ovat Noormarkun kotiseutuyhdistyksen johtokunnan uusimmat vahvistukset. He osallistuivat Kaharin Kotiseututalolla vietettävään Mairen päivään 9. elokuuta. Oikealla näkyy Anne-Mari Alitalo. Kuva: Petra Söder
Tapahtuma

Ulvilan sähköasema on kantaverkon ehkä tärkein solmukohta, jonka laajennustarpeet vaikuttavat Ulvilan maankäyttöönkin.
Jukka Vilponiemi
Uutiset

Nahkurinpuisto sijaitsee Ulvilan Nahkurissa.
Sanna Jääskeläinen
Rakentaminen
Nahkurinpuisto sijaitsee Ulvilan Nahkurissa.
Sanna Jääskeläinen
Rakentaminen
Kuva: Pixabay
Koulut
Kuva: Pixabay
Koulut
Kulmahuoneen kuulumisia
Kulmahuoneen kuulumisia
Joutsijärven ja Tuurujärven suojeluyhdistyksen jäsenet kokoontuivat viime viikolla Kylmälahden leirikeskukselle kesätapahtuman ja vuosikokouksen merkeissä. Kuva: Tiia Jokisalo
Ympäristö

Kyläasiamies Hanna Ruohola (2. oikealta) ja puheenjohtaja Timo Lehtonen (3. oikealta) jakoivat Rekikosken kylän edustajille Satakunnan Vuoden 2025 kylän palkinnon. Kukat vastaanotti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Juho Kariniemi (1. oikealla). Kuvat: Seppo Laakso
Tunnustus

Epäonnistumista Maiju Tyni ei yrittäjänä pelkää, mutta uskoo katuvansa sitä, jos ei kokeilisi tavoitella unelmiaan. Kuvat: Tiia Jokisalo
Lähiruokaruukki

Jukan puoliso Tarja, sekä sisarukset, yllättivät miehen täydellisesti lahjoittamalla hänelle upean Ahlaisten Äijä -paatin. Kuva: Timo Savunen

Ikäkeskuksen pysäkki vierailee tällä viikolla Laviassa ja Pomarkussa. Ikäkeskus järjestää lisäksi neuvontaa Ulvilan Olohuoneella. Kuva on arkistokuva viime syksyltä. Kuva: UU arkisto/Timo Savunen

UPV:n pelit jatkuvat syyskuulle asti. Kuva: UPV
Pesäpallo

Lippukunta osallistuu aktiivisesti paikkakunnan tapahtumiin. Kuva: Pomarkun Polunkävijöiden arkisto
Partio

Kierrätys
Kuva: Pixabay
Kierrätys