Yrittäjyys
Kotitakkaa Seija lämmittää ahkerasti. Nuohouksen lisäksi hän tekee myös muurauksia. Seija on muutenkin käsistään taitava ja häneltä luontuu monenlaiset timpurin hommat.
Petra Söder
Yrittäjyys
Pomarkussa on Pori-Haapamäki -radalla resiinanvuokraustoimintaa.
Arto Papunen
Selvitys
Freija Särkijärvi laskee sormillaan, kuinka monta luokkakaveria hänellä on. "Ainakin neljä! Mutta sitä ei vielä tiedä, kenet saan koulukummiksi tai opettajaksi", hän mietiskelee.
Elina Peltomaa
Koulu

Arkistokuva
Väärinkäytöksiä
Arkistokuva
Väärinkäytöksiä
Olka Peltomaa.
Talviliikunta
Olka Peltomaa.
Talviliikunta
Suomi on iso metallimusiikin maa, ja varsinkin melodinen metalli vetoaa kansaan. " Nuorena poikana soiteltiin Pomarkussa siistejä nuokkarikeikkoja. Nyt viihdyn Tampereella, jossa on paljon toimintaa muusikkona", Juho Karihuhta sanoo. Kuva: Endfest.
Musiikki

Sauvakosken silta ylittää Noormarkunjoen ja sijaitsee Porin kaupungin ja Pomarkun kunnan rajalla. Kuva: Google Maps.
Päätöksenteko

Ira Leppihalme kertoo olleensa aina väri-ihminen ja kirpparihullu. Se näkyy hänen kodissaan, joka on kuin karamelli. ”Matala tupa vähän kuin vaatiikin väriä”, naurahtaa Leppihalme.
Elina Peltomaa
Henkilö

Ansan huoneessa oli lohduton aavemainen näky, kun hänen istuttamansa appelsiinin ja avokadon taimet olivat kuolleet pystyyn ja joka paikkaa kuorrutti paksu, musta nokikerros.
Petra Söder
Onnettomuus

Saara Peltomaa nauttii siitä, kun saa auttaa asiakkaitaan. Suurimman kiitoksen työstä Saara saakin tyytyväisestä asiakkaasta.

Wanhojen tansseissa nähtiin alussa perinteisiä tansseja. Vasemmalta kasvot esillä Joni Riikonen, Anni Viinamäki, Akseli Välimäki ja Aada Uusitalo.
Lukiot

Kolumni
Kolumni
Pomarkun kunnanhallitus päätti tiistaina muun muassa kunnan kesätyöpaikoista ja museoalan ammattilaisen määräaikaisesta palkkaamisesta kotiseutumuseolle.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Pomarkun kunnanhallitus päätti tiistaina muun muassa kunnan kesätyöpaikoista ja museoalan ammattilaisen määräaikaisesta palkkaamisesta kotiseutumuseolle.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Kuvakaappaus Pomarkun Salen Facebook-sivulta.
Maarit Kautto
Yritykset

Jussi Heervä ajaa Amazonillaan varsinkin kesäaikaan tuhansia kilometrejä. Viime syksynä hän täräytti Säkylässä peurakolarin. ”En itse osaa kroplata autoja kovin paljon. Auto palasi itse asiassa vasta tänään korjaamolta”, hän esittelee “vanhaa rouvaansa” kotipihassaan.
Elina Peltomaa
Kruising

Emilia Helmi (oik.) hiihti SM-pronssille nuorten SM-hiihdoissa N20-sarjassa Tampereella. Kultaa voitti Ellinor Halonen ja hopeaa Ronja Kronvall.
Anssi Mäkinen
Päämäärä

Vanhusystävän luona usein kahvitellaan, vaihdetaan päivän kuulumisia ja touhutaan molemmille mieluisia asioita.
Ystävyys

”Nuoret osaavat kyllä käyttäytyä, joten hyvin tässä pärjätään”, hymyilee hyvinvointiohjaaja Mika Remes. ”Mekin tullaan Mikan kans toimeen”, kehuvat Teemu Peltomaa, Roni Mäkelä ja Vilho Aromaa (oik.) biljardipöydän ääressä.
Elina Peltomaa
Nuoret

Erja Kaukosen ja Anneli Karppisen yhteisnäyttely on esillä Ulvilan kirjastossa.
Tiia Jokisalo
Taide

”Etsin pitkään tämäntapaista ympäristöä”, kertoo noita uudesta kotipaikastaan Pomarkussa. ”Tänne muuttaminen on uusin iso ja vielä keskeneräinen muutokseni. Tuolta maan alta, järven syvyksistä, lattialankkujen kerroksista nousee voimaa, joka johdattaa meitä syvempään yhteyteen toistemme kanssa”, hän miettii.
Elina Peltomaa
Elämäntapa

Veera ja Anni Hanhisuanto.
Elina Peltomaa
Ihmiset
Veera ja Anni Hanhisuanto.
Elina Peltomaa
Ihmiset
Kun Tarvaiset eivät liiku, he viettävät rentoa vapaa-aikaa esimerkiksi kalastellen. Heille on itsestään selvää, ettei lepoa ja palautumista sovi unohtaa.
Liikunta

Myrsky riehui kovimmin rannikolla, esimerkiksi Pomarkussa vältyttiin suuremmilta tuhoilta.
Hannes-myrsky

"Kun tätä joskus alettiin ideoida, sain kommentteja, että ilotulitus on mennyt juttu. Ei näytä olevan. Ja vaikka tässä on kieltämättä vähän ilmastokuormaa, on yksi yhteinen tulitus parempi kuin paukuttelu joka kotipihassa. Sitä paitsi valoshow´n kustannukset ovat moninkertaiset tähän verrattuna", paljastaa Setälä-Hietanen.
Marjaana Setälä-Hietanen
Uusi vuosi

Opiskelu
Opiskelu
Valtuuston budjettikokouksen päätteeksi tarjottiin jouluateria.
Maarit Kautto
Päätöksenteko
Valtuuston budjettikokouksen päätteeksi tarjottiin jouluateria.
Maarit Kautto
Päätöksenteko
Kirkkomakasiinilla on jo ikää: se on alun perin valmistunut Satakunnan Osuuskaupan varastoksi vuonna 1918. Seimenavaus-perinne taas on ainakin 10-vuotias, arvelivat kävijät.
Elina Peltomaa
Joulun odotus

Joulupukille aatto on vuoden kovin päivä ja samalla antoisin. Kun lahjat on jaettu, hän rentoutuu muorin kanssa nauttien kinkkua ja laatikoita.
Joulu

Maanantaina Pomarkun Shelliltä poistettiin ketjun tunnukset. Kai Mäensivu ei vielä paljastanut aseman uutta nimeä.
Annina Lönnberg

Pomarkun kunnantalolla päätetään tänään ensi vuoden talousarviosta.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Pomarkun kunnantalolla päätetään tänään ensi vuoden talousarviosta.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Pirjo Schulze muistutti, että tulevana kesänä Pomarkku osallistuu Avoimet pihat -tapahtumaan valtakunnallisena päivänä 5.7. Hän lupasi myös perustaa yhdistyksille yhteisen WhatsApp-kanavan tiedottamisen sujuvoittamiseksi.
Elina Peltomaa
Tapahtumat

Tanja Raukolan mukaan askartelun maailmaa ei voi koskaan ammentaa tyhjäksi. Kuva: Elina Peltomaa.
Harrastukset

Pomarkkulaiset Kari Aho (oik.), Frans-poika ja Saija Aho tekivät ostoksia markkinoilla. Niiden lomassa Saija ehti myös jutella entisen työkaverinsa Päivi Rouhelon (vas.) kanssa.
Elina Peltomaa
Tapahtuma

Pomarkun kunta saa PSSV:n osakkeiden myynnistä noin 320 000 euron myyntivoiton.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Pomarkun kunta saa PSSV:n osakkeiden myynnistä noin 320 000 euron myyntivoiton.
Arkistokuva
Päätöksenteko
Harjun ensimmäinen flipperi löytyi Porista kirpparilta ja maksoi 1000 markkaa.
Harrastukset
Harjun ensimmäinen flipperi löytyi Porista kirpparilta ja maksoi 1000 markkaa.
Harrastukset
Reijo Peltomaa oli Monarin rakentamisen aikaan kunnan vapaa-aikasihteeri ja Teemu Toivanen liikunnanopettaja. Molemmat ovat hyvin tyytyväisiä siihen, että kuntaan saatiin hieno liikuntatila, jota voi käyttää myös moneen muuhun toimintaan.
Annina Lönnberg
Juhlavuosi

Kunnanvaltuuston kokous kesti kymmenisen minuuttia. Kunnanhallituksen esitykset hyväksyttiin nuijan kopautuksella.
Maarit Kautto
Päätöksenteko
Kunnanvaltuuston kokous kesti kymmenisen minuuttia. Kunnanhallituksen esitykset hyväksyttiin nuijan kopautuksella.
Maarit Kautto
Päätöksenteko
"Sisu" on Matteo Alboreon mielestä kaunis sana, jonka merkityksen hän on Suomessa oppinut. Kuvat: Pauliina Vilpakka
Pomarkku

Terveysautossa voidaan tehdä pieniä toimenpiteitä, kuten ompeleiden poistoa, korvahuuhteluita ja haavojen hoitoa.
Maarit Kautto
Terveys

Valmentaja Jouni Vähäsantanen toteaa olevansa usein nuorten salitreeneissä topuuttaja ja jarru, jotta harjoitukset saadaan terveellisesti tehtyä. Eero Ruokoski ja Sampo Pakkala ovat molemmat Vähäsantasen treenattavia.