Vapaaehtoisia tarvitaan edelleen – Lastenkerhossa leikitään
Helmeilevä pulputus täyttää huoneen, kun ukrainalaistytöt tapaavat toisensa Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen tiloissa Tekniikantiellä Porissa, mutta suomikin sujuu heiltä jo aika hyvin.
Heli Kokko
Lastenkerhoa vetävän ulvilalaisen Hanna Honkasen mitä kuuluu -kysymykseen vastataan yleensä, että ”kiitos, hyvää”, mutta kuusivuotias Kira heittääkin takaisin, että ”kukkuluuruu”. Kaikkia naurattaa.
Kuusivuotiaat Kira, Lera ja Anna ja 10-vuotias Liza osaavat sanoa paljon muutakin suomeksi, mutta keskenään he vaihtavat omaan äidinkieleensä. Tyttöjen puhe kuulostaa pikkulintujen liverrykseltä.
Hanna Honkanen aloitti SPR:n vapaaehtoisena ukrainalaislasten parissa noin puolitoista vuotta sitten, kun Venäjän hyökkäyssota oli ajanut pakolaisia Suomeen ja Porin seudulle.
– Koin että minun täytyy tehdä jotain.
SPR on vuokrannut Tekunkorven entiset opiskelijatalot, ja niissä asuu nyt ukrainalaisia perheitä, lähinnä äitejä ja lapsia. Punaisen Ristin kerhoa siellä vetää viisi vapaaehtoista. Lähellä sijaitsee myös entinen Liinaharjan vanhainkoti, jossa toimii Punaisen Ristin vastaanottokeskus. Siellä on erilaista kerhotoimintaa, esimerkiksi kielikerho ja Olohuone, jossa tehdään käsitöitä ja pelataan lautapelejä.
Ensin Hanna Honkanen ryhmineen oli Liinaharjassa, mutta sittemmin he saivat Tekniikantieltä oman paikan.
Kommunikointi oli aluksi hankalaa. Vapaaehtoisista yksi puhuu venäjää, ja häntä tarvittiin alkuun joka asiaan, mutta kuvien kanssa ja näyttämällä selvittiin ilman tulkkiakin. Samoin Googlen kääntäjää käytetään apuna, vaikkakin venäjä ja ukraina ovat vaikeita kääntäjälle.
– Nykyään suurin osa lapsista ymmärtää suomea ja myös puhuu sitä.
Tekniikantiellä pidetään lastenkerhoa joka toinen maanantai alkuillasta. Kerhossa käy 10–20 lasta, jotka ovat iältään 4–10-vuotiaita. Lastenkerhossa askarrellaan, piirretään, väritetään, leikitään, pelataan lautapelejä ja ulkopelejä sään mukaan, lauletaan ja soitetaan eri soittimilla.
Hanna Honkanen on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, mutta tällä hetkellä hän on äitiyslomalla ja hoitaa seitsemän kuukauden ikäistä poikaansa. Kun hän tarvitsee lapselle hoitajaa, kuten kerhoon tullessaan, vanhemmat tulevat apuun.
Ammattinsa puolesta hän tietää, miten toimia pikkulasten kanssa, mutta oma haasteensa on kohdata lapsia, jotka ovat kokeneet sotatrauman. Lastenkerhossa ei kuitenkaan puhuta näistä asioista, vaan niitä käsitellään muualla.
– Kerhossa lapset saavat olla lapsia ja tehdä lasten asioita, ja samalla vanhemmatkin saavat pienen hetken omaa aikaa.
– Monet lapsista ovat minulle tuttuja ihan alkuajoista asti. Osaa olen ollut auttamassa jo viime vuoden keväällä Liinaharjassa.
Kerhon lisäksi lasten ja perheiden iloksi on järjestetty myös monenlaisia tapahtumia. Vuosi sitten pyydettiin Ässiltä lippuja ja vietiin Sundellin tarjoamalla kyydillä 40 henkeä seuraamaan jääkiekko-ottelua. Samoin järjestettiin iso halloween-juhla ja myös joulujuhla poniajeluineen, kaverikoirineen ja joulupukkeineen. Tapahtumaan osallistui noin sata henkeä.
Kesällä lapsilla oli mahdollisuus tutustua vapaapalokunnan paloautoon, jota esitteli ”pappa-vapaaehtoisen”, Pertti Ramstedtin, palomiespoika. Söörmarkkuun Ratsastuskoulu Zilpaan on viety aikuisia ja lapsia kaksi kertaa ratsastamaan.
Myös tänä vuonna järjestetään halloween-juhla ja varmasti myös joulujuhla.
Tekunkorven vapaaehtoiset ovat olleet mukana alusta asti. Hanna Honkasen mielestä on tärkeää, että lapsilla on myös vapaaehtoistyössä lähellään tutut aikuiset. Hän suree, että into on laantunut ja vapaaehtoisten määrä on vähentynyt. Alkuun heitä oli paljon ja viime talvena apuna oli lisäksi neljä SAMKin opiskelijaa.
Sodan päättymisestä ei ole tietoa, joten uusia vapaaehtoisia tarvitaan koko ajan.
