Ulvilan Yrittäjät jälleen Vuoden paikallisyhdistys -finaalissa
– Kyllä se on kuulkaa nyt nähtävä niin, että me olemme jälleen kisaamassa Suomen Yrittäjien Vuoden paikallisyhdistys -finaalissa! Tämä on jo 5. kerta putkeen!, uutisoidaan Ulvilan Yrittäjät ry:n Facebook-sivulla.
Vuosina 2019 ja 2022 ulvilalaiset toivat pojan kotiin, eli voitto tuli. Vuoden paikallisyhdistys -kilpailun finaalissa ulvilalaisten kanssa kisaavat tänä vuonna Heinolan Yrittäjät, Kittilän Yrittäjät, Laukaan Yrittäjät ja Nokian Yrittäjät.
Ulvilan yhdistyksen puheenjohtaja Krista-Carola Mäkinen kertoo, että he kisaavat 201–499 jäsenen vuoden paikallisyhdistystittelistä.
– Olemme jo viidettä kertaa putkeen mukana, aivan huikeaa. Kiitos tästä kuuluu tietenkin sekä jäsenille sekä hallitukselle, yhdessä olemme enemmän. Yhdistyksessä tehdään tätä työtä sydämellä. Ja tähän huikeaan porukkaan pääsee mukaan, hän kannustaa.


