Pau­lii­na vil­pak­ka

Ul­vi­la

An­na Palm­roth on saa­nut tänä ke­vää­nä tes­ta­ta it­se­ään to­den te­ol­la niin kou­lus­sa kuin pe­sis­ken­täl­lä­kin. Hän kir­joit­ti tänä ke­vää­nä yli­op­pi­laak­si, ja vas­ti­kään de­by­toi nais­ten Su­per­pe­sik­ses­sä Lai­ti­lan Jys­kees­sä, kun jouk­kue koh­ta­si ko­ti­ken­täl­lään Vaa­san Mai­lat­ta­ret vii­me lau­an­tai­na. Iso­ja asi­oi­ta on siis ta­pah­tu­nut yh­tä ai­kaa mo­lem­mil­la rin­ta­mil­la.

De­byyt­ti­ot­te­lus­saan An­na tuu­ra­si sai­ras­tu­val­le jou­tu­nut­ta luk­ka­ria. Ko­ke­mus oli hie­no, vaik­ka sa­to­jen ih­mis­ten Su­per­pe­si­sy­lei­sön edes­sä pe­laa­mi­nen luon­nol­li­ses­ti jän­nit­ti. Se oli kui­ten­kin het­ki, jos­ta An­na on haa­veil­lut lap­suu­des­ta as­ti.

– Kyl­lä­hän se on ol­lut ai­na pik­ku-An­nan unel­ma, hän myön­tää.

Nuo­rel­le ur­hei­li­jal­le ot­te­lu jät­ti nä­län ja ha­lun pääs­tä pian uu­del­leen pe­laa­maan pää­sar­jaa. UPV:n kas­vat­ti siir­tyi Pe­sä­kar­huis­ta Lai­ti­lan Jys­kee­seen noin vuo­si sit­ten. Hän pe­laa sekä tyt­tö­jen Su­pe­ria et­tä Suo­men­sar­jaa, ja vii­me tal­ve­na Tal­vi­su­pe­ris­ta ker­tyi ko­ke­mus­ta kol­men pe­lin ver­ran. Jys­keen ri­veis­sä hän ko­kee edis­ty­neen­sä pe­laa­ja­na ja ke­mi­at val­men­nuk­sen kans­sa toi­mi­vat hy­vin yh­teen. Vii­me kau­den huip­pu­het­ki oli sar­ja­nou­su, kun Lai­ti­lan Jys­ke voit­ti nais­ten Yk­kö­sen 1700 hen­gen ylei­sön edes­sä. An­na oli rat­kai­su­pe­lin jo­ke­ri.

Matikka ja fysiikka ovat Annalle mieluisia oppiaineita. Jatko-opintopaikan hän toivoo löytyvän Turun tai Tampereen yliopistoista tekniikan alan linjoilta. Kuva: Pauliina Vilpakka

Vas­ti­kään Palm­rot­hin ta­los­sa vie­tet­tiin per­heen esi­koi­sen yli­op­pi­las­juh­lia. Eri­tyi­ses­ti An­na pik­ku­sis­ko oli in­no­kas lei­po­maan juh­lia var­ten ja pyö­räyt­ti muun mu­as­sa tois­ta­sa­taa kau­ra­kek­siä juh­liin. Yo-mek­kon­sa An­na löy­si sin­nik­kään et­sin­nän jäl­keen Ma­ri­me­kon liik­kees­tä Tam­pe­reel­ta.

– Kyl­lä sii­nä koko päi­vä meni, An­na nau­rah­taa.

An­na kir­joit­ti yli­op­pi­laak­si Po­rin lu­ki­on ur­hei­lu­lin­jal­ta. Hän tyk­kä­si kou­lus­ta ja hen­ki­lö­kun­nas­ta. Sa­man­hen­ki­siä ka­ve­rei­ta­kin löy­tyi ur­hei­lu­lin­jal­ta ja myös oman lin­jan ul­ko­puo­lel­ta. An­na ko­kee, et­tä ur­hei­lu­lin­ja aut­toi eteen­päin myös ur­hei­li­ja­na, kun osan ai­neis­ta pys­tyi kor­vaa­maan ur­hei­lul­la. Opis­ke­luun kuu­lui­vat myös la­ji­koh­tai­set aa­mut­ree­nit kol­mes­ti vii­kos­sa.

Hän poh­tii, et­tä kir­joi­tus­ke­vät voi ol­la mo­nel­le ur­hei­li­ja­nuo­rel­le haas­ta­vaa ai­kaa, kos­ka mo­lem­mat asi­at vaa­ti­vat pal­jon pa­nos­tus­ta. Sitä se oli hä­nel­le it­sel­leen­kin, ja An­na ko­kee, et­tei eh­kä pääs­syt joka ai­nees­sa näyt­tä­mään ai­van pa­ras­ta osaa­mis­taan. Kun kir­joi­tuk­set oli­vat käyn­nis­sä, pe­lat­tiin vie­lä Tal­vi­su­pe­ria. Il­mas­sa oli jo vä­hän ki­sa­vä­sy­mys­tä.

– Sii­nä elet­tiin nii­tä vii­mei­siä kuu­kau­sia en­nen oi­ke­an kau­den al­kua, ei­kä tree­naa­mis­ta voi lait­taa kuu­kau­dek­si tau­ol­le. Kaik­ki ai­neet me­ni­vät kui­ten­kin läpi ja pää­sen val­mis­tu­maan, niin on­han se­kin jo ai­ka hie­noa, An­na sa­noo.

Naisten Superin debyyttipeli jätti nuorelle urheilijalle nälän päästä pian uudelleen pelaamaan pääsarjaa. Kuva: Pauliina Vilpakka

Ar­vo­sa­no­jen mah­dol­lis­ta ko­rot­ta­mis­ta hän ai­koo poh­tia sit­ten, jos jat­ko-opin­toi­hin pää­sy sitä vaa­tii. Vah­vim­man ar­vo­sa­nan­sa An­na kir­joit­ti ma­ti­kas­ta. Myös fy­siik­ka on An­nal­le mie­lui­nen ai­ne. Hän ha­lu­ai­si opis­kel­la sai­raa­la­fyy­si­kok­si. Ala jäi mie­leen ker­ran kou­lul­la pi­de­tys­tä tie­de­ta­pah­tu­mas­ta. Sitä var­ten pi­täi­si en­sin opis­kel­la dip­lo­mi-in­si­nöö­rik­si, ja ha­ku­pa­pe­rit on lai­tet­tu ve­tä­mään Tam­pe­reen ja Tu­run Yli­o­pis­toi­hin tek­nii­kan alan lin­joil­le. Var­sin­kin Tam­pe­re oli­si An­nal­le paik­ka, jos­sa hän on ai­na toi­vo­nut jos­kus asu­van­sa. Pois ko­toa muut­ta­mi­seen hän suh­tau­tuu rau­hal­li­sin mie­lin. Ar­kis­ten ko­ti­töi­den pyö­rit­tä­mi­ses­tä on tul­lut ko­ke­mus­ta esi­mer­kik­si sil­loin, jos muu per­he on ol­lut vii­kon pois­sa nuo­rem­pien si­sa­rus­ten pe­sis­lei­reil­lä. Tuli kou­lu­paik­ka tai ei, pian An­na ot­taa sii­vet al­leen, sil­lä hän muut­taa jo ke­säk­si Lai­ti­laan. Eri­tyi­ses­ti vie­ras­pe­li­mat­ko­jen jäl­keen on pa­rem­pi, et­tei tar­vit­se ajel­la enää yö­tä vas­ten Ul­vi­laan.

Pe­sä­pal­loa An­na ai­koo pe­la­ta sin­ne as­ti, min­ne rah­keet riit­tä­vät, myös uu­del­ta opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­ta kä­sin. Pe­sä­pal­lo on hä­nel­le ja hä­nen si­sa­ruk­sil­leen lap­suu­des­ta as­ti omak­sut­tu elä­män­ta­pa. Sii­tä ker­too Palm­rot­hin ko­ti­ta­lon pi­has­ta löy­ty­vä suu­ri verk­ko, jo­hon lap­set ovat har­joi­tel­leet lyön­te­jä. Oma­ko­ti­ta­lon nur­mel­la on naa­pu­rien las­ten kans­sa lai­tet­tu pys­tyyn myös ihan kun­non pe­lit lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja.