Kannustajat-tukea myös ulvilalaisille seuroille
Satakunnan Osuuskauppa on vuodesta 2013 alkaen tukenut toimialueensa lasten ja nuorten liikuntaharrastusta Kannustajat-tukimallin avulla. Tänä vuonna Kannustajat-tuen saajien joukossa ovat myös Ulvilan Pesä-Veikot ja Ulvilan voimistelu ja liikunta ry.
Tuki maksetaan tuen piiriin hakeneille ja hyväksytyille, junioritoimintaa harjoittaville urheiluseuroille, jotka toimivat Satakunnan Osuuskaupan toimialueella. Seurat sitoutuvat käyttämään saamansa tuen junnujensa liikuntaharrastukseen, kuten esimerkiksi valmentajien koulutukseen, välinehankintoihin ja liikuntapaikkojen vuokriin.
Tukimallissa Satakunnan Osuuskaupan asiakasomistaja voi vaikuttaa tuen jakautumiseen seurojen kesken ilmoittautumalla S-mobiilissa tai netissä valitsemansa seuran Kannustajiin, jolloin hänen Bonuksensa lasketaan ko. seuran hyväksi.