Kaarlo Peltomaa pyytää eroa Pomarkun kunnanhallituksen puheenjohtajuudesta
Maarit Kautto
Eläinsuojelurikoksesta tuomion saanut Pomarkun kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaarlo Peltomaa (kesk.) pyytää 3. marraskuuta saapuneella ilmoituksellaan eroa puheenjohtajan tehtävästä henkilökohtaisista syistä. Asia on esillä tämäniltaisessa kunnanhallituksen kokouksessa.
Peltomaan eronpyyntö koskee ainoastaan puheenjohtajan tehtävää ja hän jatkaa kunnanhallituksen jäsenenä.
Kuntalain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin, joka tässä tapauksessa on kunnanvaltuusto.
– Ymmärrän, että tapaukseni herättää tunteita ja mielipiteitä puolesta ja vastaan. Meillä oli keskustan ryhmän palaveri ja toin itse eronpyyntöni sinne. Haluan rauhoittaa Pomarkun valtuuston päätöksenteon niin, että tulevia, kunnan kehityksen ja elinvoiman kannalta tärkeitä ja isoja päätöksiä voidaan tehdä yhdessä jatkossakin. Tämä on niin sanotusti pienemmän riesan tie.
– Keskustan ryhmän sisältä löytyy hyviä henkilöitä, jotka pystyvät tehtävää hoitamaan ja mielelläni annan puheenjohtajuuden repun jonkun muun kannettavaksi, kun yhteinen etu sitä vaatii. Jatkan kuitenkin valtuustossa ja kunnanhallituksen jäsenenä, Peltomaa toteaa.
Jos kunnanhallitus tänään päättää esittää valtuustolle Peltomaan eronpyynnön hyväksymistä, on asia todennäköisesti esillä seuraavassa Pomarkun kunnanvaltuuston kokouksessa, joka on 12. marraskuuta.


