Tiia Jo­ki­sa­lo

Kul­laa

Täs­tä ei suo­ma­lai­nen ke­sä­te­at­te­ri suo­ma­lai­sem­mak­si ke­sä­te­at­te­rik­si voi muut­tua. Vet­tä tu­lee tai­vaal­ta kuin ai­saa, läm­pö­mit­ta­ri ma­te­lee ko­leis­sa nu­me­rois­sa ja oh­jaa­ja Kati Pi­pi­nen kyh­jöt­tää kes­kel­lä lai­neh­ti­vaa kat­so­moa sa­de­ta­kin al­la val­mii­na il­lan har­joi­tuk­siin.

”Vins­kin” eli Roni Puk­ki­lan ker­ta­käyt­töi­nen pu­nai­nen hius­vä­ri uh­maa sa­det­ta sa­mal­la, kun roo­li­vaat­teet hil­jal­leen kas­tu­vat kas­tu­mis­taan ja isä Veik­ko Puk­ki­la haus­kuut­taa vie­res­sä te­at­te­ri­vä­keä.

Lo­put näyt­te­li­jät odot­ta­vat vuo­ro­aan ka­tok­sen al­la, jos­sa siel­lä­kin on kyl­mä, mut­ta ei sen­tään mär­kää.

Kesäteatterissa harjoitellaan säällä kuin säällä, sen tietää ohjaaja Kati Pipinen.

Täs­sä on to­del­lis­ta si­tou­tu­mi­sen ma­kua, sil­lä ke­sä­te­at­te­ria kun teh­dään, teh­dään sitä va­paa­eh­toi­ses­ti ja har­ras­tus­poh­jal­ta. Har­joi­tus­ker­to­ja ker­tyy yh­teen­sä noin ne­li­sen­kym­men­tä ja pääl­le vie­lä vii­si­tois­ta esi­tys­tä.

– Ryh­mä­pai­ne, kun­ni­an­hi­mo ja rak­kaus te­at­te­riin, ne saa­vat po­ru­kan tu­le­maan pai­kal­le näin sa­de­sääl­lä­kin, Pi­pi­nen ja Lei­ne­pe­rin ke­sä­te­at­te­rin tuot­ta­ja Mai­ja Pa­lon­hei­mo poh­ti­vat.

– On­han se ar­vo si­nän­sä, et­tä väki te­kee tätä pyy­teet­tö­mäs­ti, sitä voi ar­vos­taa, oli te­at­te­ris­ta mitä miel­tä ta­han­sa, Pa­lon­hei­mo jat­kaa.

Aluk­si har­joi­tel­tiin si­sä­ti­lois­sa ja huh­ti­kuus­ta saak­ka ryh­mä on har­joi­tel­lut pää­kal­lo­pai­kal­la eli Lei­ne­pe­rin Här­kä­tal­lil­la.

En­si-il­taan on va­jaat pa­ri­sen viik­koa ja tu­le­viin näy­tök­siin ryh­mä toi­voo tie­ten­kin kau­nii­ta ke­le­jä, tai ei ai­na­kaan kaa­to­sa­det­ta, la­vaa sen enem­pää kuin kat­so­mo­a­kaan ei ole ka­tet­tu, jo­ten te­at­te­ri­vä­ki on säi­den ar­moil­la.

Roo­li­hah­mo­ja ja näy­tel­män kul­kua on ke­vään mit­taan hi­ot­tu ja Pi­pi­nen oh­jaa tä­män­kin näy­tel­män tyy­lil­leen us­kol­li­se­na.

– Luon ke­hyk­set ja nii­den puit­teis­sa an­nan näyt­te­li­jöil­le ti­laa ke­hit­tää ta­ri­naa, hah­mo­aan ja sen suh­det­ta mui­hin.Tä­män jäl­keen vie­lä yh­des­sä täy­den­näm­me ko­ko­nai­suut­ta koh­ti lo­pul­lis­ta, mah­dol­li­sim­man ylei­söys­tä­väl­lis­tä suun­taa, Pi­pi­nen ker­too.

Koko per­heen näy­tel­mä on te­ki­jöi­den­sä mu­kaan ke­pe­ää, koko per­heen ke­sä­te­at­te­ria.

– Näy­tel­mäl­tä ylei­sö voi odot­taa höms­ta­di­lais­ta mei­nin­kiä, hel­lyyt­tä­vää, her­sy­vää ja hy­vän­tah­tois­ta.