Kunkkulauantai sai ulvilalaiset liikkeelle – Harri Hautaniemi sai kaupungin avaimen
Katri Mäenpää
Ulvilassa vietettiin viime viikolla ensimmäistä kertaa Kunkkuviikkoa uuden kunkun eli tangokuningas Harri Hautaniemen kunniaksi. Viikko huipentui Kunkkulauantaihin, jolloin väki kerääntyi aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Ulvilan kirjastolle viettämään kuninkaallista päivää.
Kuningas jakoi yleisölle ruusuja.
Katri Mäenpää
Tapahtumassa julkaistiin Tulevaisuuden Ulvila-kuntalaiskyselyn tulokset sekä kuultiin tulosten pohjalta paneelikeskustelu.
Kunkkulauantai sai ulvilalaiset liikkeelle.
Katri Mäenpää
Päivän kuitenkin kruunasi tangokuningas Harri Hautaniemen ja hänen Jackpot-yhtyeensä keikka.
– On ilo nähdä väkeä täällä näin paljon. Kunkkuviikko on otettu hienosti vastaan. Se alkoi viikko sitten lapsiperheiden lauantailla ja se keräsi Kaskelotille noin tuhat lasta. Frisbeegolfin mestaruuskisat olivat täynnä ja samoin lasten ja nuorten onkikisat täyttyivät osallistujista. Tämä osoittaa, että tällaisille tapahtumille on kysyntää, kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka puhui tapahtuman alussa.
Kunkkuviikko koettiin Ulvilaan sopivaksi teemaksi, koska Ulvila on tunnettu kuninkaallisista juuristaan. Onhan kaupunki saanut nimensäkin kuninkaan, viikingin ja pyhimykseksi julistetun Pyhän Olavin mukaan. Myös Juhana Herttua on oleskellut Ulvilassa 1500-luvulla.
Uutta kuningasta, Harri Hautaniemeä, kaupunki päätti juhlistaa myöntämällä hänelle kaupungin avaimen. Kaupungin avain on symbolinen kunnianosoitus, jonka kaupunki myöntää arvovaltaiselle vieraalleen tai ansioituneelle omalle asukkaalleen. Tapa juontaa keskiajalta, jolloin Euroopan kaupungit olivat lukituilla porteilla varustettujen muurien tai aitojen ympäröimiä. Avain myönnettiin paikalle saapuneelle arvohenkilölle, jotta tällä olisi vapaa kulku kaupunkiin.
– En olisi yhtään osannut odottaa! Vaimon kanssa spekuloitiin leikkimielisesti, että saadaan varmaan se kuuluisa euron tontti, Harri Hautaniemi nauroi.
Harri Hautaniemi tapasi faneja keikan jälkeen meet and greet -tapahtumassa Ulvilan Olohuoneella.
Katri Mäenpää
Kunkkulauantaina vietettiin myös Ulvilan Olohuoneen avajaisia ja Ulvilan Yrittäjien Lähilauantaita.