Kommentti Ulvilan suurhankkeeseen
Vihreä siirtymä on välttämätön, mutta Ulvilan aurinkovoimalahanke on tyrmistyttävä laadussaan ja laajuudessaan. Mitä ”vihreää siirtymää” se on, että vähäpäästöistä energiaa halutaan rakentaa rauhallisille, rakentamattomille alueille, luontoarvojen kustannuksella! Kyllä paneeleja voisi sijoittaa asutuksenkin piiriin, lähelle käyttäjiä. Kyseisellä alueella on soita ojitettu ja metsiä hakattu paljonkin, mutta niin kauan kuin alue on rakentamaton, luonto voisi yhä uudistua ja kohentua.
Hanke pirstoisi alueen eliöstön selviytymismahdollisuuksia entistä pahemmin. Luontokartoituksessa mainitaan metsäkanalintujen vähentyminen, mutta sama pätee muuhunkin lajistoon.
Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden vähentymisen vuoteen 2030 mennessä. Siksi suuria energiantuotantohankkeita ei pitäisi sijoittaa metsäympäristöihin, joissa monimuotoisuus on rikkaimmillaan. Yhtenäiset metsäalueet on säilytettävä.
Sitä paitsi aurinkovoimaloiden suunnittelun pitäisi edetä maakuntakaavatasolla, ei hanke kerrallaan. Olemassa oleva vaihemaakuntakaava 2 koskee myös aurinkovoimaa, eikä Ulvilan hankealueelle ole kaavassa merkitty aurinkovoimaa. Ei sitä pitäisi suunnitella sinne tänne ohi kaavan. Maakuntakaavoitusta tehdään juuri siksi, että isojen hankkeiden sijoittaminen voitaisiin suunnitella kokonaisvaltaisesti ja haitat minimoiden. Tässä aurinkovoimatuotannon alkuvaiheessa pitäisi sijoittamista tarkastella nimenomaan maakuntakaavatasolla. Muuten lopputuloksena voi olla kirjava, epäyhtenäinen malli, jossa luonto- ja virkistysarvot kärsivät. Näin ovat minua tietävämmät kertoneet!
Hankealueella on arvokkaita geologisia muodostumia (ge-2-alueet). Maakuntakaavan nojalla ne pitäisi huomioida laajemmin. Luontoselvityksissäkin saattaa olla vielä puutteita.
Henkilökohtainen peräkaneetti: olen syntynyt jatkosodan aikana ja ammattini vuoksi perehtynyt jossain määrin Suomen historiaan. Mutta ehkä vasta nyt tiedän, miltä evakoista on tuntunut kotiseudun menettäminen. Yli 70 vuotta hyödyntämäni marja- ja sienimaastot ja hiljaiset maisemat peittyvät paneelien alle. Lähimetsää hakataan. Käyskentelenkö tulevaisuudessa jotain viherkäytävää pitkin – etsimään mitä? Havainnoimaan mitä? Nolottaa, että olen kymmeniä vuosia kertoillut ja kirjoittanut Pohjoismaissa suomalaisten erityisestä luontosuhteesta. Olen puhunut pötyä.
Maijaliisa Mattila
FM, tietokirjailija, entinen suomen kielen ja Suomen kulttuurin ulkomaanlehtori,
eläkeläisulvilalainen