Perusopetuksen palveluverkkosuunnitelmasta toteutetaan lapsivaikutusten arviointi
Suomessa on tällä hetkellä vähän yli 2 000 peruskoulua. Kuntien ylläpitämä perusopetuksen palveluverkko on edelleen varsin kattava, vaikka kouluja on lopetettu paljon. Vuonna 2000 Suomessa oli 4 000 peruskoulua. Perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista opetusta toteutetaan kouluissa lähiopetuksena.
Väestönmuutokseen liittyvät isot trendit, kuten syntyvyyden lasku sekä muuttoliike kuntakeskuksiin, vaikuttavat koulutuksen järjestämiseen kokonaisuudessaan. Väestönkehityksen muutokset näkyvät eri tavoin erilaisissa kunnissa, jolloin pelkkä perinteinen perusopetus ei välttämättä vastaa riittävästi paikallisiin tarpeisiin. Koulutuksen saavutettavuuden turvaaminen esi- ja perusopetusasteista lähtien on keskeinen 2020-luvun haaste kunnille.
Tulevien vuosien väestönkehitys ja aluerakenteen muutokset myllertävät palvelutarvettamme täällä Ulvilassa. Koulunsa aloittavien määrä laskee lähivuosina yli neljänneksen nykyisestä. Tämä kehityssuunta kunnissa näkyy siten, että harvaan asutuilla alueilla syntyy vähän lapsia ja isot kaupungit kasvattavat ennen kaikkea asukaslukuaan maassamuuton ja maahanmuuton ansiosta. Meillä Ulvilassa erityisen haasteen luo vielä se, että meillä ei ole naapurissakaan kaupunkia, jonka väestö kasvaisi. Meillä Ulvilassa alhaista syntyvyyttä on korvannut tähän asti lapsiperheiden muutto lähikunnista omaan kaupunkiimme ja näin ikäluokat ovat kasvaneet jopa kymmenillä lapsilla ennen koulunaloittamisikää. Väestön ja lapsimäärän väheneminen tuo paineita palveluverkon tehostamiseen. Taloudelliset reunaehdot ovat tiedossamme ja se asettaa toiminnallemme tietyt raamit.
Kunnilla on kuitenkin tehtävänä huolehtia perusopetuksen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Ulvilassa on vuonna 2030 ainakin 250 lasta vähemmän kuin nyt eli joudumme vähentämään opetusryhmiä vastaamaan tarvetta. Sopeuttamistarpeesta huolimatta tärkeänä tehtävänämme on tarjota laadukasta opetusta rajallisista resursseista huolimatta niin, että lasten ja nuorten sivistyksellisiin tarpeisiin voidaan vastata parhailla mahdollisilla ratkaisuilla.
Perusopetuksen palveluverkkosuunnitelma on valmistunut ja siinä taustoitetaan nykyhetkeä ja ennustetaan tulevaisuutta käytettävissä olevalla tiedolla. Päätöksenteon pohjaksi kuntalaisilla on ollut mahdollisuus tuoda asian käsittelyyn omia näkemyksiä järjestetyissä tilaisuuksissa Kaasmarkun, Koskin ja Vanhankylän koululuilla. Lisäksi tietoa on välitetty kahdessa mielenilmauksessa Ulvilan kaupungintalolla sekä Kullaan Harjulassa olleessa kylätapahtumassa.
Ennakkovaikutusten arviointi on tapa arvioida etukäteen, miten valmistelussa oleva päätös vaikuttaisi erilaisten ihmisryhmien elämään. Tarkoituksena on tarkastella suunnitelmassa esitytettyjä vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia sekä tuottaa näin tietoa valmistelijoille ja päätöksentekijöille, jotta he voivat tehdä tulevaisuuden kannalta kestäviä päätöksiä kouluverkosta.
Ennakkovaikutusten arvioinnissa päätöksen vaikutuksia arvioidaan laajasti monesta eri näkökulmasta. Näkökulmat valitaan tarkasteltavasta asiasta riippuen, mutta yleisesti ne voidaan jakaa ihmisiin kohdistuviin vaikutuksiin eli toisin sanoen kuntalaisvaikutuksiin, joihin kuuluvat muun muassa lapsivaikutusten arviointi sekä ympäristö-, talous-, organisaatio- ja henkilöstövaikutukset.
Lapsivaikutusten arviointi on lapsiin kohdistuvien vaikutusten ennakointia, ja se on tärkeä osa nyt tehtäviä ennakkovaikutusten arviointeja. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsia koskevissa toimissa lapsen etu tulee asettaa etusijalle päätöksiä tehdessä.
Palveluverkkosuunnitelmassa olevat vaihtoehdot koskevat eniten Kaasmarkun ja Koskin kouluja, joten koulujen henkilökunnalta ja kaikilta koulujen eskareilta ja oppilailta kysytään heidän näkemystään palveluverkkosuunnitelmasta. Myös kaikille koulujen vanhemmille on lähetetty kyselykaavake, jossa vanhemmat voivat arvioida mahdollisia kouluverkkoon tehtäviä toimenpide-ehdotuksia lapsen ja perheen näkökulmasta.
Kesäkuun alussa avaamme vielä kuntalaisille vastaavan kyselyn. Haluamme monipuolisesti antaa kuntaisille ja yhdistyksille mahdollisuuden arvioida palveluverkkosuunnitelmaa. Tuloksista kootaan yhteenveto ja se annetaan tiedoksi päättäjille ja virkamiehille päätöksenteon valmisteluun.
Palveluverkkokysely avataan Ulvilan kaupungin sivulle www.ulvila.fi
Haluan kiittää lopuksi kaikkia perheitä menneestä lukuvuodesta sekä opettajia ja henkilökuntaa siitä, että olette mahdollistaneet hyvän koulun ja varhaiskasvatuksen täällä Ulvilassa.
Kimmo Vepsä
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja