Ke­sän voi sa­noa jo al­ka­neen, vaik­ka tätä kir­joit­ta­es­sa­ni vie­lä muu­ta­ma päi­vä ke­vät­tä eli tou­ko­kuu­ta on­kin jäl­jel­lä. On Hel­lun­tai, he­leä niin kuin sa­no­taan. Tänä hel­lun­tai­na to­sin läm­pö­ti­la kyl­lä py­syt­te­li kym­me­nen as­teen tie­noil­la ja päi­vä­sy­dän­nä vet­tä­kin saa­tiin. Mut­ta ke­säl­tä al­koi tun­tua, sau­nas­sa oli en­si­ker­taa vih­ta. Taik­ka ei se nyt ihan vih­ta­kaan ol­lut, tuo­rei­ta, peh­mei­tä ja ke­säl­tä tuok­su­via koi­vu­nok­sia kui­ten­kin.

Ke­sää to­del­la odot­te­lin. Tal­vi oli poik­keuk­sel­li­sen han­ka­la ja pit­kä. Mon­ta ker­taa tuli aja­tuk­siin kesä ja ke­sän läm­pö. Vaik­ka huip­pu­pak­ka­sia ei juu­ri ol­lut­kaan, kes­ti läm­mi­tys­kau­si var­hai­ses­ta syk­sys­tä pit­käl­le ke­vää­seen. It­se asi­as­sa olen tä­nään kir­joi­tus­päi­vä­nä läm­mit­tä­nyt sekä pi­ha­sau­nan et­tä kaa­ke­liu­u­nin. Läm­pö pois­taa mu­ka­vas­ti ko­le­an sa­de­päi­vän kos­teut­ta.

Tal­ves­ta vie­lä sen ver­ran, et­tä se opet­ti kat­se­le­maan tätä elä­mää vä­hän uu­sil­ta kan­noil­ta. Puo­lel­ta­ni epä­on­nis­tu­neen säh­kö­so­pi­muk­sen vuok­si py­rit­tiin säh­kön­ku­lu­tus­ta jär­keis­tä­mään, mikä si­näl­lään on tie­tys­ti ihan asi­al­lis­ta. Säh­kö­sau­na vaih­tui puil­la läm­mi­tet­tä­vään pi­ha­sau­naan toi­sen puo­lis­kon pie­nes­tä nu­ri­nas­ta huo­li­mat­ta, va­lo­ja vä­hen­net­tiin, vaik­ka pi­me­äs­sä ei sen­tään ol­tu. Läm­mi­tys hoi­tui kaa­ke­liu­u­nin ja puu­hel­lan tur­vin. Kes­ki­tal­ven va­loi­sa ai­ka me­ni­kin mel­kein sii­nä, et­tä kan­toi pui­ta si­säl­le ja tuh­kaa pi­hal­le. Taak­se­päin aja­tel­len sil­ti sel­vit­tiin ihan mu­ka­vas­ti vaik­ka ku­lu­tus­tot­tu­muk­sia vä­hän rei­vat­tiin­kin.

Ja jos ai­kaa jäi, ih­met­te­lin pie­nen ih­mi­sen kan­nal­ta säh­kö­mark­ki­noi­ta.

Pro­fes­so­rien suul­la on to­dis­tet­tu, et­tä säh­kön tuot­ta­mi­nen kus­tan­taa säh­köyh­ti­öil­le eh­kä sen­tin kak­si, mut­ta mi­nul­le myy­ty­nä sen hin­ta on 42,5 sent­tiä. Ei­kä unoh­taa voi myös­kään säh­kön­siir­ros­sa ta­pah­tu­nei­ta kal­lii­ta möh­läyk­siä. Sil­ti sen ai­kai­set päät­tä­jät jat­ka­vat tä­nä­kin päi­vä­nä, kuin mi­tään ei oli­si ta­pah­tu­nut.

Mut­ta ke­sä­ai­kaan, joka al­kaa pa­ril­la­kin yli­op­pi­las­juh­lal­la. Vä­ki­sin­kin tu­lee mie­leen oma yli­op­pi­la­sai­ka yli vii­si vuo­si­kym­men­tä sit­ten. Raa­mit ovat eh­kä sa­man­lai­set penk­ka­rei­neen ja juh­li­neen, mut­ta kyl­lä­hän ero­a­kin on.

Olen ihail­len ja vä­hän ka­deh­tien­kin kat­sel­lut tä­män päi­vän yli­op­pi­lai­ta. Heil­lä on val­miu­det vaik­ka mi­hin, maa­il­ma on au­ki hei­dän edes­sään. Mei­dän ai­kaam­me on osu­vas­ti ku­van­nut eräs luok­ka­to­ve­ri­ni sa­no­mal­la, et­tä mei­dän ikä­pol­vi oli maal­ta ja ik­ku­nat­kin oli­vat met­sään päin. On­nea kai­kil­le val­ko­la­kin saa­jil­le.

Ke­sää­ni ei juu­ri mui­ta suu­ria juh­lia tai mui­ta­kaan fes­ta­rei­ta kuu­lu. Väl­tän suu­ria ih­mis­mas­so­ja, ei­kä se joh­du ko­ro­nan­pe­los­ta. Jota pel­koa kui­ten­kin esiin­tyy, kos­ka tau­tia kai­ke­ti eri ver­si­oi­na ta­va­taan. Pari pien­tä ke­sä­ret­keä ja -te­at­te­ria kyl­lä mah­tuu toki mi­nun­kin ke­sää­ni, mut­ta mie­lui­ten pyö­ris­ke­len ko­ti­nur­kis­sa. Lu­ki­jat muis­ta­ne­vat, et­tä mie­lui­sin har­ras­tuk­se­ni liit­tyy kla­pi­hom­miin ja nii­tä­hän kyl­lä ke­säl­lä riit­tää. Vaik­ka­kin van­ha sa­non­ta sa­noo, et­tä kla­pit tu­lee Ju­han­nuk­seen men­nes­sä saa­da ka­ton al­le.

Va­loi­sin ai­ka ke­säs­tä on me­neil­lään. Yöt ovat va­loi­sia ei­kä tee mie­li men­nä nuk­ku­maan. Naut­ti­kaa ih­mi­set, kesä on ih­mi­sen pa­ras­ta ai­kaa. Oi­kein mu­ka­vaa, läm­min­tä ja au­rin­kois­ta ke­sää kai­kil­le lu­ki­joil­le­ni. Hy­myil­lään kun ta­va­taan ja eh­kä ha­la­taan­kin, kun se tai­taa lu­val­lis­ta­kin taas ol­la.

Esa Ahlq­vist