Yhteiskoululla opeteltiin päivän ajan työelämän alkeita

Järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja tulkitsee, että nuorille oikeat työt maistuvat. Koulutuspäivän järjesti koululle Ulvilan 4H-osasto.
Järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja tulkitsee, että nuorille oikeat työt maistuvat. Koulutuspäivän järjesti koululle Ulvilan 4H-osasto.

Kauppias Kalevi Viinamäki toi terveisiä koululaisille suoraan työelämästä – vanhempien kanssa ei kannata lähteä työnhakuun.

Jukka Silvast
Yhdeksäsluokkalaiset Ulvilan yhteiskoulussa saivat viime viikolla päivän kestäneen koulutuksen työelämään valmistautumisesta. Päivään sisältyi työn hakemiseen liittyviä tehtäviä, kuten CV:n tekoa ja tapoja lähestyä työnantajia, työelämän pelisääntöjen opettelua sekä asiakaspalvelua. Päivän isältö on Suomen 4H-liiton käyttämä malli, joka rantautui tässä yhteydessä yhteiskoululle Ulvilan 4H:n aloitteesta.
– Koulutuksen järjestyminen Ulvilaan oli tosi helppoa ja tuntuu tosi hyvältä, kommentoi järjestöpäällikkö Anna-Kaisa Valaja Suomen 4H-liitosta tapahtumia.

Koulutusta jakanut Valaja kokee, että nuoret ovat kyllä innokkaita menemään ja tekemään työtehtäviä vieraan palveluksessa.
– Mutta joillekin puhuminen puhelimessa on kova paikka, vaikka he ovat tottuneet paljon viestittelemään, hän näki Ulvilassakin.
Koulutuksessa tätäkin opeteltiin.

Koululaisille muutaman lähestymisvinkin antanut kauppias Kalevi Viinamäki huomautti, että sitkeyttä ja rohkeutta tarvitaan. Isän tai äidin työnhakuun mukaan päästäminen on selkeä virhe.
– Ei kannata tulla kaverin kanssa töitä kysymään, eikä ainakaan isän tai äidin, Viinamäki tähdensi.
Hän myös jatkoi, ettei jännittämistä kannata pelätä, sillä haastattelija tietää nuoren jännittävän muutenkin näitä tilanteita.
– Itse haastattelen jokaisen työtä kysyvän itse. Se on hetken kontakti, jolloin syntyy mielikuva hakijasta.

Työtä kysyvällä pitää hänen mielestään olla mukana ainakin pientä halua tehdä töitä. Hakijan kannattaa miettiä valmiiksi, mitä on aiemmin tehnyt ja mitä harrastaa.
– Jos on ollut hankkimassa rahaa mansikkapellolla tai jopa kahtena vuonna, siitä näkee, että ihminen aivan tosissaan haluaa töihin nytkin.

Anna-Kaisa Valaja huomauttaa, että eivät nykyajan nuorille työtehtävät välttämättä ole niitä unelmatöitä. Myös vaatimukset sekä työnantajan odotukset ovat nousseet menneiltä vuosikymmeniltä. Esimerkiksi kahden viikon työjakso tai tilapäistyö muutenkin, sekin on arvokasta.
– Nuorilla työ ei aina sovi siihen aikaan, jota eletään. Monilla on sovittuja matkoja ja vastaavia, mutta aika avoin pitää olla työn suhteen.

Kuluvana vuonna myös erilaiset keruutyöt, kuten sienet ja marjat ovat tarjonneet mahdollisuuden ansioihin. Nuorilla tuntuu hänen näkemyksensä mukaan olevan aika realistinen käsitys muutoinkin tuntiansioista työmarkkinoilla.
– Keruutyöt voivat tuoda myös positiivista rytmiä nuoren päivään, hän lisää.

Ulvilan yhteiskoululla 22.–24.9. suoritettu Ajokortti työelämään oli suunnattu kaikille 9. luokan oppilaille. Aihekokonaisuus tarjosi oppia yhden koulupäivän verran. Koulutuksesta jäi myös teemaan liittyvä opas, todistus ja halutessaan saa siitä 0.5 opintopistettä tulevaisuuden koulutuksiin hakeutumista tukemaan.
Koulutuksen tilasi Ulvilan 4H-yhdistys. Yhdistys myös maksoi koulutuksen, jota peritään normaalisti osallistuvien mukaan 40 euroa henkilöltä.
– Opetus oli Ulvilan kaupungille maksuton, Valaja sanoo.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp