Jukka Vilponiemi
Kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymä viime vuoden tilinpäätös oli rapiat 400 000 euroa ylijäämäinen. Valtuusto hyväksyi tilinpäätöksen ilman keskustelua.
Ulvilan talous oli lähes koko viime vuosikymmenen alijäämäinen, mutta vuoden 2020 jälkeen valtion maksamat koronatuet ja -korvaukset sekä vuosi vuodelta kasvaneet verotulot ovat vahvistaneet taloutta.
Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka totesikin, että tämäkin tilinpäätös vahvistaa edelleen kaupungin taloutta ainakin tänä vuonna, josta näyttäisi myös tuöevan ylijäämäinen.
Suurin riskitekijä on hänen mukaansa kuinkin kaupungin vuokra-asuntoja hallinnoivan Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien jo pitkään jatkunut heikko talouskehitys.
Tilinpäätöksessä todetaan, että yhtiön tilanne on edelleen erittäin haastava suuresta velkamäärästä ja paikoin huonokuntoisesta rakennuskannasta johtuen. Yhtiön talouden tervehdyttämistoimet ovat alkaneet keväällä 2023.