Viktoriia Panchenko tietää, että ukrainalaiset lapset oppivat suomenkielen nopeasti. Aikuisilla kielenoppimista hidastaa se, että Suomessa pärjää hyvin englanninkielelläkin.
Viktoriia Panchenko aloitti työskentelyn koulunkäyntiavustajana Vanhankylän koulussa, jossa opiskelee tästä syksystä lähtien luokallinen ukrainalaisia lapsia. Viktoriia tietää kokemuksesta, että lapsilta uuden kielen omaksuminen käy nopeasti. Sen sijaan heidän vanhemmilleen on luultavasti helpotus, että koulunkäyntiavustajan kanssa voi kommunikoida ukrainaksi.
– Lapsille kielenoppiminen on helppoa, koska he eivät pelkää tehdä virheitä. He vain puhuvat sen, mitä osaavat, Viktoriaa toteaa.
Viktoriia saapui perheineen Suomeen kahdeksan vuotta sitten työskennelläkseen kasvitarhoilla. Hänen esikoisensa oli tuolloin 6-vuotias. Äiti muistelee, että kun poika meni esikouluun, hän oppi puhumaan suomea puolessa vuodessa niin, etteivät ulkopuoliset enää huomanneet, ettei poika ollut kantasuomalainen.
Vanhemmille puolestaan kielen oppiminen oli vaikeampaa. Äitiyslomalla ollessaan Viktoriia opetteli kieltä kotona YouTube-videoiden avulla. Häntä auttoi myös eräs ukrainalaistyttö, joka on opiskellut suomea Kiovan yliopistossa. Oppimista helpotti, kun opettaja pystyi selittämään asioita omalla äidinkielellä.
– Suomenkielen oppiminen oli vaikeaa, koska osaan keskitasoisesti englantia, ja sitä pystyy Suomessa aina puhumaan. Miksi olisin puhunut suomeksi, kun englanniksi oli helpompaa! Kasvimaillakin oli töissä erimaalaisia ihmisiä. Siellä puhuttiin muun muassa englantia, ukrainaa ja venäjää, Viktoriia kertoo.
Kun perheen keskimmäinen lapsi syntyi, Viktoriia koki kielenoppimisessaan pienen läpimurron.
– Meillä oli vauvan kanssa neuvolakäynti ja päätin, että nyt lakkaan puhumasta englantia. Opettelin etukäteen suomeksi muutaman lauseen, jotka halusin hoitajalle sanoa. Kaikki meni tosi hyvin.
Viktoriia ajattelee, että hänen kohdallaan suurin este suomenkielen puhumiseen oli pään sisällä.
– Täytyy vain uskaltaa alkaa puhumaan ja sen jälkeen edistystä tapahtuu. Joka kerta menee paremmin ja paremmin.
Nykyään Viktoriia pystyy antamaan haastattelun suomeksi. Hän on myös suorittanut opiskelunsa suomenkielellä, ja valmistunut Sataedusta toimitilahuoltajan ammattitutkintoon. Vapaa-ajallaan Viktoriia toimii vapaaehtoisena tulkkina vastaanottokeskuksessa. Hän on rientänyt maamiestensä tueksi vuorokaudenajasta riippumatta. Kieli on ensimmäinen iso ongelma, jonka pakolaiset kohtaavat.
– He eivät ymmärrä mitä puhutaan, ja ovat huolissaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu, ja kuka voi auttaa.
Viktoriia tietää, että kielenoppimisen suhteen tilanne pakolaisilla on eri, mitä se oli hänellä.
– Minä ja mieheni tulimme Suomeen vapaaehtoisesti. Halusimme tulla töihin ja jäädä tänne asumaan. Pidämme Suomesta. Mutta pakolaisten oli pakko tulla, ja ainakin puolet heistä ajattelee palaavansa mahdollisimman pian takaisin kotimaahansa. Silloin heillä ei ole motivaatiota opiskella vaikeaa suomenkieltä.
Toinen puoli, joka haluaisi kieltä oppia, kokee, että tarjotut suomenkielenkurssit ovat liian lyhyitä. Niistä saaduilla taidoilla ei vielä pärjää työpaikalla. Työpaikan löytäminen onkin monella pakolaisella nyt päällimmäisenä mielessä, sillä kuukausittainen vastaanottoraha on pieni.
Siinäpä yksi asia, miten suomalaiset voivat nyt ukrainalaisia auttaa: puhua heille suomea. Viktoriialle tulee mieleen oma kokemus. Päiväkodissa lastenhoitajan kanssa on tullut vaihdettua ajatuksia aina tavatessa.
– Hoitaja kyselee minulta Ukrainan tilanteesta ja lasten kuulumisista. Keskustelumme auttavat minua oppimaan suomenkieltä, mutta myös häntä ymmärtämään ukrainalaisten tilannetta, Viktoriia sanoo.
PAULIINA VILPAKKA
