Taattolanmäen museoalueelle rakentuu syksyyn mennessä uutta tilaa näyttelyille ja esineistön varastointiin.
Jukka Silvast
Museoesineistölle tarkoitetun varasto- ja näyttelytilan rakentaminen alkoi keskiviikkona Kullaalla. Kullaan Kotiseutu- ja Museoyhdistys on kaivannut kipeästi lisätilaa, sillä lahjoitusesineistöä on jouduttu varastoimaan ahtaasti, jopa ulkosalle.
Rakennuskulttuurimuseo Taattolanmäki saanee lisää myös vetovoimaa uudisrakennuksen myötä. Tarkemmin tulevaisuuden markkinointia ei ole vielä pohdittu, jotain ajatuksia on syntynyt.
– Toivomme uudesta näyttelytilasta tutustumiskohdetta myös koululaisille, pohtii yhdistyksen puheenjohtaja Esa Ahlqvist.
Viime syksynä salaojitettiin ja tasattiin pohjat rakennukselle ja keskiviikkona alkoi seuraava vaihe, eli perustusten teko. Työ jatkuu siten, että rakennus tehdään valmiiksi ennen tulevaa talvea. Tilaa rakentuu 160 neliötä.
– Teemme nyt pohjavalut ja ryhdymme nostamaan runkoa. Urakka sovittiin siten, että urakoitsija tekee vesikattoon saakka. Seinien laudoittaminen jää yhdistyksen tehtäväksi, Ahlqvist kertoo.
Hän sanoo, että ajatukset yhdistyksessä ovat viime ajat keskittyneet rakennustyön valmisteluun, ja tulevaisuuden näyttelyt pohditaan myöhemmin. Esineitä on ainakin runsaasti. Niiden ympärille pystyy luomaan paljon tarinoita.
– Meillä on erilaisia kokonaisuuksia, kuten palokalusto, aika erikoinen puusepänverstas, maatalouden esineistöä rekiä ja rattaita, hän juttelee.
Uuden tilan myötä tätäkin kalustoa saadaan esille. Ahlqvist myöntää, että nyt esineistöä on pinottu päällekkäin, ja sen levittämiseen näkyville tarjoutuu syksyllä mahdollisuus.
Punamultaan sävytettävän rakennuksen kustannusarvio on 50 000 euroa, josta Leader-rahaa on puolet, puolet tulee yhdistykseltä. Ahlqvist sanoo, että rahoituskuvio onnistui jouhevasti.
– Laitoin ensin koemielessä Leader-hakemuksen sisään, niin se jo hyväksyttiin.
Rakennuskulttuurimuseo Taattolanmäki Kullaalla on monien tuntema – entisenä hiilenpolttopaikkanakin. Yhdistys taannoin sai lahjoituksena samalta alueelta Saara Vihannon kuolinpesältä maata, josta osa nimettiin Saara Vihannon muistometsäksi. Lisäksi yhdistys sai perikunnalta maatalouteen liittyvää esineistöä.
Hiilenpolton aloittaminen ei ole ollut enää yhdistyksen ajatuksissa.
Taattolanmäen alue sijaitsee Kullaalla aivan Tampereentien tuntumassa, kun käännytään kyseiseltä tieltä Kullaan Kirkkotielle.