WinNovan metsäalan uuden päärakennuksen runko alkaa hahmottua. Rakennus valmistuu vuoden kuluttua.
Jukka Silvast
WinNovan Kullaalla sijaitsevan luonto-, ympäristö- ja metsäalojen koulutuksen uuden päärakennuksen rakennustyöt ovat edenneet runkovaiheeseen. Kellarikerroksen seinärungot ovat valmiit ja pääkerroksen lattiataso valettu. Pääkerroksen puista runkorakennetta naulattiin tiistaina muotoonsa.
Koulutuspäällikkö Juho Salmi kertoo, että työt etenevät nyt aikataulussa, vaikka keväällä vanhan koulurakennuksen purkutöiden yhteydessä asbestityöt veivätkin odotettua enemmän aikaa. Sen jälkeen vanhan rakennuksen purkujakeet saatiin tontilta pois nopeasti ja tontti siistittyä uutta rakennusta varten.
Koulutus uusissa tiloissa alkaa vuoden kuluttua syksyllä. Juho Salmi arvioi, että koulun nykyaikaiset tietotekniset ratkaisut ja uusi oppimisympäristö vaikuttavat myös koulun vetovoimaan tulevaisuudessa. Rakennukseen tulee kolme luokkatilaa, tilat hallinnolle ja keittiö/ruokalalle.
Uusi koulu on neliöiltään pienempi kuin purettu edellinen päärakennus. Isoin muutos on liikuntasalin puuttuminen, mitä Salmi perustelee opetuksen kehittymisellä suuntaan, jossa salia ei tarvita entiseen tapaan. Koulun lähiympäristön tarjoamat puitteet tarjoavat liikunnalliset ulottuvuudet ja mahdollisuudet oppilaille.
Uuden rakennuksen tiloille on ominaista monikäyttöisyys, kuten muunneltavat luokkatilat.
– Ne voi jakaa ja räätälöidä moneen tarpeeseen, Salmi sanoo.
Noin viisi miljoonaa euroa maksavassa rakennuksessa on tavoiteltu energiatehokkuutta muun muassa vanhoja hukkaneliöitä poistamalla.
Uusi lukuvuosi alkoi väistötiloissa Kullaalla hieman vajaakäytössä, sillä metsäkoneenkuljettajan ja maarakennuskoneenkuljettajan opintolinjoilla on yhä avoimia opiskelupaikkoja, joihin voi hakea vaikka heti jatkuvassa haussa.
– Paremminkin olisivat voineet paikat täyttyä. Tämä on vaihteleva ala suhdanteineen. Valmistumassa syksyllä on suurin hakuporukka ja nyt aloittaa hakuryhmä toisesta ääripäästä.
Salmen mukaan Kullaalle on ajateltu myös nuorisoasteen luontoalojen linjoja, jotka tulisivat yhteishaun kautta tarjolle. Asiasta ei ole vielä päätöstä. Salmi sanoo, että luonto on meneillään olevassa ajassa kovassa suosiossa.
Oppia on annettu viime syksyn syysloman ja sisäpurkutöiden käynnistymisen jälkeen opiston tontin kolmessa muussa rakennuksessa. Yksi vanhoista oppilasasuntolan rivitaloista kunnostettiin ruokala- ja työhuonetilaksi. Tontilla päivätasolla läsnä oleville noin sadalle oppilaalle tarjotaan väistötiloissakin omassa keittiössä tehtyä ruokaa.