Vaikka hyvinvointialueiden käynnistyminen on valtava muutos, puhutaan Satakunnassa turvallisesta siirtymästä.
Katri Mäenpää
Pitkään suunniteltu ja tehty sote-uudistus otettiin virallisesti käytäntöön vuoden vaihteessa, kun hyvinvointialueiden toiminta käynnistyi. Satakunnassa hyvinvointialue palvelee lähes 220 000 satakuntalaista.
Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen kertoo, että siirtyminen tapahtui vuoden vaihteessa ilman suuria häiriöitä.
– Jotain pieniä juttuja olemme kohdanneet, mutta emme mitään, mikä ei olisi ratkaistavissa. Palvelut ovat toimineet entiseen malliin.
Muutokseen onkin lähdetty turvallisen siirtymisen mallilla.
– Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueelle siirtyminen ei juurikaan näy alueen asukkaille. Palvelut pyritään säilyttämään ainakin alkuvaiheessa entisellään. Esimerkiksi Ulvilassa ei varmaan yksikään asukas ole edes huomannut, että valtava muutos on tapahtunut palveluiden taustalla, Rantanen sanoo.
Myös ajanvarausnumerot säilyvät entisellään.
– Lisäksi olemme avanneet uuden palvelunumeron sekä chat-palvelun. Näistä saa neuvoja, jos on epävarma, mihin kuuluu olla yhteydessä.
Koska uudistuksen taustalla on kuitenkin se, että toimintoja halutaan vakauttaa ja tarjota kaikille yhdenmukaiset palvelut, saattaa muutoksia tulla myöhemmin.
– Joitakin pieniä muutoksia tulee esimerkiksi omaishoitajien tukiin tai palvelujen maksuihin, mutta palvelurakenteisiin ei puututa muutoksen alkuvaiheessa. Jos muutostarpeita ilmenee, niihin lähdetään rauhassa, Sari Rantanen linjaa.
Satakunnassa onkin lähdetty tekemään palveluverkkoselvitystä. Ensimmäisessä vaiheessa on kartoitetaan palveluiden nykytila.
– Nykytilaselvityksen tulokset saadaan myöhemmin keväällä ja sen jälkeen lähdetään pohtimaan tulevaa palveluverkkoa.
Ulvilalaisia kiinnostaa erityisesti oman terveysaseman tulevaisuus. Ulvilan terveysaseman peruskorjaus on kaupungin investointiohjelmassa ja parhaillaan käynnissä on arkkitehtisuunnittelu.
– Tässä kohdin asukkaat voivat olla turvallisella mielellä. Palveluverkkoselvityksen toinen vaihe käynnistyy vasta syksyllä, joten muutoksia voi tulla aikaisintaan tämän vuoden lopussa tai vuonna 2024.
Myös koulukuraattorit ja koulupsykologit siirtyivät hyvinvointialueelle vuoden vaihteessa. Erityisesti psykologeista on koko maakunnassa pulaa. Sari Rantanen kertoo, että tilannetta ja resursseja pitää tarkastella kokonaisuutena.
– Resursseja ei voi suoraan siirtää, koska silloin vajausta tulee muualle. Meidän tulee tehdä Satasotesta houkutteleva työympäristö kaikille ammattilaisille.