Ulvilankin koronatapaus oli laboratoriosekaannus

Satakunnassa keskiviikkona ilmaantui Raumalla ja Porissa joukkoaltistumisia.
Satakunnassa keskiviikkona ilmaantui Raumalla ja Porissa joukkoaltistumisia.

Turun yliopistollisen sairaalan laboratoriossa oli tiistaina tapahtunut virhe, jonka vuoksi kaksi näytelevyä oli sekaantunut ja tänään tarkastuksessa osoittautui, että positiiviset tulokset kuuluivat kaikki Varsinais-Suomen potilaille. Turku on suorittanut tarkastusajot ja eilen positiivisiksi ilmoitetut neljä satakuntalaista potilasta (Eura, Ulvila, Kokemäki ja Eurajoki) osoittautuivat kaikki negatiivisiksi.
Turun yliopiston laboratorio ilmoitti laboratoriovirheestä.. Euran varotoimet voidaan purkaa ja Satakunnan COVID-tilanne on
perustasolla.
Tartuntatautirekisteriin virheellisesti ilmoitetut tapaukset pyritään poistamaan rekisteristä mahdollisimman pian, jotta ilmaantuvuustiedot
pitävät jatkossa paikkansa.
Satakunnan COVID-tilanne on siis edelleen hyvä ja perustasolla, mutta tilanne elää koko ajan ja voi nopeastikin muuttua, jos varotoimia ei noudateta. Olennaista on hakeutua testiin nopeasti oireiden alkamisen jälkeen.
Keskiviikkona todettiin neljä joukkolatistusta, joista Pori ja Rauma ovat tiedottaneet.
Keskiviikkona todettiin uusi tapaus porilaisen päiväkodin työntekijällä, joka johti noin 60 henkilön karanteeniin. Tartunnanlähde ei
ole selvinnyt ja tartunta on todennäköisesti saatu Porista.
Porin kaupunki on yhteistyössä Sairaanhoitopiirin kanssa tiedottanut asiasta tänään. Tartunnat päiväkotilapsilla ovat melko epätodennäköisiä, altistuneilla aikuisilla todennäköisempiä. Tilanteessa on noudatettu kansallisia ohjeita. https://www.pori.fi/uutinen/2020-10-28_luonto-ja-ymparistopaivakoti-farelman-tyontekijalla-todettu-koronatartunta
Myös Raumalla todettiin tänään uusi tapaus, johon liittyy joukkolatistustilanne yksityisjuhlissa. Tapauksen tartunnanlähde on
epäselvä ja tartunta on todennäköisesti Raumalta.
Molemmat todetut uudet tapaukset on tutkittu SataDiagin laboratoriossa ja tulokset ovat luotettavia.
Lisäksi Rauma on juuri tiedottanut kahdesta juniorijääkiekkoon liittyvästä altistustapahtumasta, jossa Rauman Lukon joukkue
on altistunut COVID-infektiolle. Lukon U18-joukkue pelissään Kiekko-Vantaata vastaan Raumalla ja Lukon U20-joukkue pelissään Jokereita vastaan Helsingissä.
Epidemiologista tilannetta Satakunnassa arvioidaan tarkemmin perjantaina.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp