Tanssikoulu Rudancoa edustavat Carita Koivula-Pukkila ja Kati Niiniviita sijoittuivat pronssille aikuisten duo 2 sarjassa huhtikuussa kisatuissa Latino Show´n SM-kisoissa. Tanssikoulu Rudancoa edusti kisoissa myös kaksi muuta ryhmää. Kuuden hengen ryhmä Tannery Dance Team sijoittui sijalle 5. ja Latin Divas sijalle 19.
Tanssikoulu Rudanco on hakenut myös edustuspaikkaa duolle ja 6 hengen ryhmälle marraskuussa Pohjois-Makedoniassa järjestettäviin Latino Show´n MM-kisoihin. Pääsykriteerien valossa kisapaikka näyttääkin todennäköiseltä.
Joukko aktiivisia ulvilalaisia kerääntyi aurinkoisena kevätiltana siivoamaan roskia pois luonnosta. Heidät oli houkutellut mukaan siivoustalkoisiin mahdollisuus tehdä konkreettisesti jotain oman lähiympäristön hyväksi sekä yhteisöllinen toiminta. Yksi osallistujista kertoi oikein odottaneensa, että joku järjestäisi talkoot ja pääsisi siivoamaan.Kuinka talkoilla saatiin kaupunkia siistimmäksi.
Ulvilaan ei alkuvuonna ole myönnetty vielä yhtään uudisasuinrakennuksen rakennuslupaa.
– Uudisrakentaminen ei ole nyt ”päivän sana” sitten ollenkaan. Syyt lienevät selvät – inflaatio, hinnannousut, korkojen nousu ja sähkön hinnan arvaamattomuus, kaupungin rakennustarkastaja Mirja Rantanen näkee.