Kerrotaan, esimerkiksi kuinka Anna-Carita Alho jatkaa isältä tyttärelle periytynyttä käsityötaitoa. Nykyään Ulvilan köysipunomon tuotantotilat sijaitsevat Nakkilassa, mutta yrityksen tarina on saanut alkunsa vanhan karjatalouskoulun vintiltä Ulvilan Ravanista.
Anna-Caritan isä Juha Alho näki vuonna 1995 dokumentin tanskalaisesta köydenpunojamestarista ja sai siitä innoituksen taidon opetteluun.
Ulvilan Seudussa on juttua myös ysiluokkien kuvataidenäyttelystä sekä Paluksella huumorimusiikka tekevistä Lemmentaikureista.