Työpajat siirtyvät Suosmeren koululle vasta maaliskuussa

Suosmeren vanhan alakoulun tiloille löytyi jatkokäyttöä työpajoina.
Suosmeren vanhan alakoulun tiloille löytyi jatkokäyttöä työpajoina.

Jukka Silvast
Puutyöpaja Mynsteristä, viherrakentamisen osasto Hallaksen kiinteistöstä, kädentaitopaja Huvikumpu ja matalan kynnyksen nuorille tarjoava Starttipaja siirretään Suomeren koululle, mutta aikataulu on muuttunut.
– Tähtäin nyt on, että ne olisivat uusissa tiloissa huhtikuun alussa, henkilöstöpäällikkö Anne-Riitta Tuominen kommentoi nykytilannetta.

Työpajojen siirto lukuun ottamatta Friitalan tehdastiloissa sijaitsevaa kierrätystyöpaja Koronaa, oli tarkoitus toteuttaa menneen syksyn aikana. Tuominen sanoo, että tämä on ollut esimiesvetoinen työ muiden töiden ohessa. Hän itse on ollut sairauslomalla, eikä työ ole edennyt suunnitelmien mukaan. Tuominen sanoo, että muutoista tehty periaatepäätös on voimassa ja työpajat keskitetään.

Kaupungin organisaastiossa katsotaan, että avarammat tilat mahdollistavat toiminnan laajentamisen nykyisestä ja noin 50 henkilön päiväkohtaisen läsnäolon koululla.
– Olemme innoissamme. Uskomme, että saamme kehitettyä työpajoja eri tavalla kuin mitä tänään teemme, Tuominen kommentoi uudistusta jo viime syyskuussa.

Hänen mukaansa työvalmentajien työpanosta voidaan hyödyntää paremmin saman katon alla ja ohjaaminen tehostuu. Tuomisen mukaan uudistus synnyttää yhteisöllisyyttä aiempaa enemmän.
Suurin työ uusiin tihoihin pääsemisessä on Mynsteristä puutyöpajan konekannan siirtäminen. Jotain muutostöitä Suosmeren koululla on jo tehty, mutta töitä on jäljellä.

Uusi miljöö tarjoaa viherrakentamisen saralla uusia mahdollisuuksia. Jo syksyllä puhuttiin myös Hallaksen tontilla laiduntavien vuokralampaiden muutosta paremmin kaupunkilaisten nähtäväksi. Lampaille saadaan laajempi elintila.
Koululla on myös liikuntatila, jonka katsotaan hyödyntävän työvalmennusta.

Työpajoilla kuntoutetaan ja valmennetaan asiakkaita työelämää varten ja rakennetaan työllistymisen polkuja. Ohjaukseen ja työvalmennukseen asiakkaat usein tulevat TE-keskuksen, Porin perusturvan ja Kelan kautta. Etsivät nuorisotyöntekijät kartoittavat ohjausta tarvitsevia nuoria Starttipajaan.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp