Totinen taloussyksy edessä – Laesterä apuun

Ulvilan sote-keskus on investointilistalla. Ulvila aikoo vuoden loppuun mennessä selvittää, mihin kaupungilla on ylipäätään varaa. eurot ovat suurennuslasin alla.
Ulvilan sote-keskus on investointilistalla. Ulvila aikoo vuoden loppuun mennessä selvittää, mihin kaupungilla on ylipäätään varaa. eurot ovat suurennuslasin alla.

Ulvila kutsui kuntasaneeraukseen paneutuneen Eero Laesterän ruotimaan kaupungin talousahdinkoa. Ensimmäinen tapaaminen on ensi viikolla.

Jukka Silvast
Ulvilan juuri valittu poliittinen työryhmä ja virkamiesjohto tapaavat ensi keskiviikkona ensimmäisen kerran kuntasaneerauksissa ja kuntaliitoselvityksissä profiloituneen Eero Laesterän. Perlacon Oy:ssä työskentelevä hallintotieteiden tohtori Laesterä kutsuttiin avaamaan Ulvilan talouskuvioita, sillä kuluva koronavuosi uhkaa jättää jälkeensä ainakin neljän miljoonan euron alijäämän. Talousarviossa tavoiteltiin likimain nollatulosta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Jokinen-Anttila (sd.) ei vielä tiistaina osannut sanoa, paljonko Ulvila voisi saada talouden paikkaamiseen valtion koronaan liittyvästä miljardiluokan kunta-avusta.
– Laesterä tulee tekemään selvityksensä Ulvilan taloudellisesta tilanteesta ja mitä kuuluisi tehdä, Jokinen-Anttila tiivistää odotukset.

Hänen mielestään kaupungin ulkopuolelta saatava näkemys on nyt tarpeen. Laesterä on saneerannut kymmeniä kuntia ja yhteistoiminta-alueita. Jokinen-Anttila sanoo, että nyt paneudutaan Ulvilan asioihin, mutta puhutaanko kuntaliitoksista, sen aika näyttää ja mitä Laesterä nostaa esiin.

Puheenjohtaja linjaa, ettei kaupungilla ole varaa enää veronkorotuksiin. Palvelut pitää hoitaa sitten, että Ulvila on hyvä paikka asua ja elää. Terveyskeskuksen saneeraus sekin tehdään ja lakisääteiset velvoitteet hoidetaan.
Jokinen-Anttila toivoo, että viivästyneeseen toimenpide- ja tuottavuusohjelmaan saadaan uusia ajatuksia ja toimenpiteitä sisään.
– Tai voisiko se olla laadittu vaikkapa palvelurakenneuudistuksena, hän kysyy.

Mukana tapaamisessa on kaupunginhallituksen nimeämä työryhmä, johon kuuluvat Tiina Ahonen (kok.), Mikko Heinimäki (sd.), Tero Järvelä (ps.), Pekka Leino (kesk.) ja Pekka Tuori (vas.) sekä hallituksen puheenjohtaja Jokinen-Anttila ja valtuuston puheenjohtaja Anne Holmlund. Tapaamiseen tulevat myös kaupungin toimialajohtajat, kaupunginjohtaja ja talousjohtaja.

Totista syksyä povaava Jokinen-Anttila arvioi, että jos ei Ulvila ole yksin taloutensa kanssa, niin naapurilla, syvään kuoppaan pudonneella Porilla sentään on vielä omaisuutta jäljellä.
– Meillä ei ole paljon muuta enää kun Findan osakkeet.

Eero Laesterä toimi tutkijana runsaat kaksi vuotta sitten päättyneessä valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkeessa. Hanke paneutui kuntien lakisäänteisten tehtävien kuntakohtaiseen vaihteluun.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp