Toni-Anton Mattilan porkkanainnovaatio kilpaili – ainakin kokemusta kassiin

Toni-Anton Mattilan Pariisin porkkana sijoittui neljän parhaan joukkoon lähiruokatuotekilpailussa. Hän totesi, että kaupan jäjestelmistä hän tietää nyt aiempaan enemmän.
Toni-Anton Mattilan Pariisin porkkana sijoittui neljän parhaan joukkoon lähiruokatuotekilpailussa. Hän totesi, että kaupan jäjestelmistä hän tietää nyt aiempaan enemmän.

Viljelijä Toni-Anton Mattila kokee saaneensa uusia näkemyksiä kaupan toiminnasta Satakuntalainen lähiruokatuote 2020 -kilpailun myötä.

Jukka Silvast
Syyskuisena perjantaina Toni-Anton Mattila esitteli Mikkolan Prisman aulassa oranssina loistavia pyöreitä porkkanoita – tietysti maski hengityssuojana. Hän toimi kuin konsulentti ikään, maistatti kaupan asiakkailla tuotteitaan tottuneesti. Sunniemen Kartanon viljelijä oli aiemmin tuonut Satakuntalainen lähiruokatuote 2020 -kilpailuun porkkanainnovaation, joka selvisi finaaliin neljän joukkoon ja pääsi yleisön arvioitavaksi.

Mattila myyntipöydän takaa kertoi tuolloin, että samalla arvioidaan myyntipaikkauksen muotoa, joka oli tavallaan vielä ratkaisematta. Mattilan yrityksen Pariisin porkkana tehtiin viljeltyjen porkkanoiden ”sivuvirrasta”, ylisuurista porkkanoista muotoillen Pariisin porkkanoiksi. Isot porkkanat muutoin helposti päätyvät hävikkiin.

Viime torstaina kilpailun järjestänyt Satakunnan Osuuskauppa julkisti voittajan, ja tilaisuuteen saapui myös Toni-Anton Mattila kolmen muun yrityksen edustajien kera. Kun toimialajohtaja Jussi Kaartinen pohjusti julkistamista, kukaan ei tiennyt voittajaa. Finaali koostui tuotteiden maistatuksesta ja FoodWestin toteuttamasta kuluttajatutkimuksesta, joiden perusteella kilpailun tuomaristo valitsi voittajan. Ei voittanut sunniemeläinen porkkana, mutta tie avautui ainakin osuuskaupan Prismojen hyllylle. Kisan voitti Mäkilän Leipomo tuotteella Maitosuklaa Cookie Dough -pakastetaikina.

Toni-Anton Mattila kertoo, että kyseinen pakkausratkaisu on yhä tänään hieman auki. Pakkauskoko asettunee 220 grammaan ja kuori syntynee paperipussista, johon tulee ekologinen sisäkalvo. Vielä pallerot pakataan muovirasiaan, se onnistuu käsityönä. Tuotannon avaaminen laajemmin vaatii koneinvestointeja. Ja silloin tuotekuvion tulee olla 100-prosenttisesti ratkaistu.
– Tunnustelemme alkuun. Olemme tehneet säilyvyystestejä, eikä tuote mene huonoksi kovin helposti.
Pariisin porkkana on kuorittu ja muotoiltu juures, ei maustettu tai kypsennetty.

Sunniemen kartanossa nostetaan juuriksia maasta vielä kuluvallakin viikolla. Tilan tuotanto kattaa viljaa, mallasohraa, Apetit-konsernille teollisuusporkkanaa, palsternakkaa ja pakastehernettä. Kuluttajille menee osa porkkanasadosta suoraan pusseissa.
Toni-Anton Mattila sanoo, että lähiruokatuotekilpailu toi erilaista näkemystä perustyöhön siitä, miten monet tahot oikeasti toimivat elintarvikeketjussa.

Isäntä juttelee, että tällä hetkellä moni asia ympärillä on uudessa tilanteessa. Esikoinen syntyi seitsemän viikkoa sitten, uusi kylmävarasto on rakentumassa ja sadonkorjuun lisäksi mietitään Pariisin porkkanan pakkauksia.
Miten porkkanan kanssa edetään, se muotoutuu kunhan markkinoilta saadaan kokemuksia. Siinä edetään tunnustelmalla, ja tuotanto on sen verran vaiheessa vielä, että tuotanto riittää vain porilaisiin Prismoihin aluksi.
– Porkkanalle voi löytyä ostajakuntansa, Toni-Anton uskaltaan sanoa.

Kilpailussa ei jaettu muita sijoja kuin voittaja. Mattila nousi esiintymislavalla, kumari kukat ja todistuksen. Kisassa olivat myös Metsärannan Liha tuotteella Hienopeura-makkara ja Agrifutura Tomaatit Oy, NAMS tuotteella Passata di Madonna -tomaattikastike.
Satakunnan Osuuskauppa aikoo järjestää kilpailun toisenkin kerran, sillä perimmiltään taustalla on maakunnan elinvoiman lisääminen ja tietysti uusien tuotteiden etsintä alueosuuskaupan hyllyille. Osuuskaupasta viestitettiin, että kuluttajatutkimuksen perusteella kaikille finalistituotteille löytyy varmaan ostajia. Tuotteita arvioitiin myös kaupallistamisen kannalta.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp