Rokotukset Porin perusturvassa, johon Ulvilakin kuuluu, alkavat tammikuun toisella viikolla. Etulinjassa ovat sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluvat.
Jukka Silvast
Tätä on odotettu, tätä on ajateltu – koronavirusta vastaan rokotusta nimittäin. Porin perusturvasta terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto toivoo, että rokotteesta tulisi haluttu, jolloin – kuten hän ilmaisee – se olisi yhteiskunnan pelastus.
Rokotteen jakamisen askelmerkkejä suunnitellaan nyt jokainen päivä. Satakunnan ensimmäiset rokotukset sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle on annettu Satasairaalassa kuluvalla viikolla.
– Saamme aina tietyn määrän Satakuntaan rokotteita, jotka sitten jaetaan toisesta viikosta lähtien myös perusturvan kunnille. Ensin rokotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnan työntekijät, jotka ovat meidän peruskuntien infektiokohorttia muodostavilla osastoilla, ja sitten seuraavaksi infektiovastaanotolla ja koronatestauksia ottamassa olevat. Meidän vastuulla on myös yksityisen sektorin vastaavat työntekijät, jotta he saavat rokotteensa samassa järjestyksessä.
– Riippuen rokotteiden määrästä, kun tulemme saamaan niitä jonkin verran enemmän, ja kun sotetyöntekijät on tietyssä mittakaavassa rokotettu, lähdemme rokottamaan riskiryhmiä ja iäkkäitä.
Koivisto arvioi, että alkusysäykseen kuluu muutama viikko, ja ulvilalaisia peruskuntalaisia suunnitelman edetessä informoidaan, miten he voivat varata ajan rokotukseen.
– Epäilen rokotuksille pääsyä vielä tammikuun kolmannellakaan viikolla. Rokotemäärät ovat niin pieniä. Tarkempaa tietoa voisimme jakaa kuukauden puolenvälin paikkeilla.
Anna-Liisa Koivisto kertoo, että perusturvan alueella iäkkäät asumispalveluissa asuvat kuuluvat etulinjaan, samoin riskiryhmäläiset kotona ja kotihoidon piirissä olevat. Samanaikaisesti rokotesuojan saavat hoitoon osallistuvat varahenkilöineen, sitten vasta ulotetaan projekti koko väestöön.
– Tietyille ryhmille olisi hienoa laittaa kutsu tai soittaa, jotta he tietävät pääsevänsä ja saavansa ajan. Kutsu kohdentuisi oikein ja samalla saisimme varattua rokotusajan. Tämä voisi toimia kun kyseessä olisi valikoidut ryhmät. Tätä pohdimme nyt vakavasti, Koivisto sanoo.
Rokotuksista tiedottaminen tulee olemaan jokaviikkoista, ja muuttuu vielä kun rokote tarjotaan suurelle yleisölle. Ilmassa on liikkuvia tekijöitä.
– Kun maailma on epävarma, rokotemääriä ei haluta edes aivan tarkkaan kertoa, sillä haluamme viedä asiat turvallisesti rokotustasolle saakka.
Ulvilan yleiseksi rokotuspaikaksi on ajateltu sotekeskusta Vanha-Ulvilassa, eli Ulvilan terveyskeskusta.
– Ajattelisin tässä kohtaa, että kun terveydenhoitajat ovat ammattilaisia rokottamaan, niin kaupungissa riittäisi yksi paikka missä rokotetaan peruskuntalaisia ajanvarausperiaatteella ja koronarajoituksia toteuttaen.
Myös entisen Kullaan kunnan alueelta normaalisti kotona asuvat hakeutuvat sotekeskukseen piikille.
Koivisto uskoo THL:n viestiin, jossa arvioidaan kesään mennessä kaikkien tulevan rokotetuiksi Porin perusturvankin alueella.
Rokotuskäytännöt voivat muuntua, kuten rokotteen säilyvyyden mukaan.
– Tulee eri tyyppisiä valmisteita ja portaittain, mutta Porin perusturvassa on rokotukset annettu kesään mennessä.