Joulukuussa hyväksyttävän tuottavuus- ja toimenpideohjelman päälle kaupunki lataa paljon odotuksia.
Jukka Silvast
Koko kesän ja syksyn konsulttiavuin väännetty tuottavuus- ja toimenpideohjelma tulee sisältämään toimet, millä kaupungin talous ns. suoristetaan. Sitä odottaa ainakin Pekka Leino (kesk.), joka toimii myös TT-ohjelmaa valmistelevassa poliittisessa ohjausryhmässä.
Eilen keskiviikkona poliittinen ohjausryhmä viimeksi neuvotteli keinovalikoimasta, säästöistä, toimintojen tehostamisesta ja tulojen kasvattamisesta.
– Löytyy keinoja, se jo tiedetään, talouskuria jo pitkää perännyt kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Leino (kesk.) sanoo.
Yrityselämän johtotehtävissä vaikuttava Leino on puhunut ratkaisujen hetkestä ja puhuu edelleen.
– Me emme ole kestävällä tiellä ja muutos on tehtävä tavalla tai toisella.
Kaupunginhallitus esittää ensi maanantaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle tuloveroprosentin pitämistä nykyisellään, eli 21,50 prosentissa. Hallitus äänesti yleisen kiinteistöveroprosentin korotuksesta. 0,20 prosenttiyksikön korotus hyväksyttiin valtuustoon vietäväksi äänin 5–4. Keskusta ja kokoomus jäivät vähemmistöön. Kyseisen veroprosentin nosto tietäisi verotuloihin 200 000 euron kasvua. Muita kiinteistöveroprosentteja ei aiota muuttaa.
Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka valaisi jo aiemmin, että talousarvioesityksestä tulee reilusti alijäämäinen. Talousarvio lyödään lukkoon joulukuussa, mahdollisesti myös TT-ohjelma, jos valmistelu etenee suunnitellusti.
Pekka Leino silti näkee, että talousarvion alijäämäisyys pystytään laadittavan TT-ohjelman keinoin ja lisätalousarvion avulla sekä valtiolta odotettavissa olevan lisärahoituksen kautta kuromaan umpeen siten, että ensi vuonna kaupunki ei lopulta tekisi alijäämää.
– Taseessa oleva ylijäämä kaksi miljoonaa on muuten jo ensi vuonna syöty pois.
Leino ennakoi, että ensi vuonna odotettavissa oleva lisätalousarvio oikaisee tilannetta ja nollatulokseen on täydet mahdollisuudet. Hän ennakoi lisätalousarvion teon ajankohdaksi maaliskuuta.
– Normaalisti lisätalousarvio myöntää toimintoihin lisää rahaa, nyt se on negatiivinen.
Kuntavaalit pidetään ensi keväänä. Leinon mielestä kaupungilla ei ole varaa siirrellä ratkaisuja.
– Siirtely kuluvan valtuustokauden yli on epäreilua. Uusi valtuusto ja käynnistelyvaihe siirtävät ratkaisuja helposti vuodella eteenpäin.
Leino ei avaa enempää poliittisen ohjausryhmän, konsultin tai virkamiesten hahmotelmia TT-ohjelmasta.
– Me neuvottelemme poliittisessa ohjausryhmässä sellaisen ratkaisun, jonka hallitus ja valtuusto hyväksyisi sellaisenaan tai muutoksia ei tehtäisi määräänsä enempää, hän muotoilee. Muuten sisältöratkaisuista syntyy kuulemma ”loputon suo”.
– Näkymä on, että TT-ohjelman kautta kaupunki pystyy selviytymään.
Kaupunki aikoo kahden seuraavan vuoden aikana muokata tulo- ja menorakennetta siten, että kustannustaso laskee vuositasolla kahdella miljoonalla eurolla.
– Se on kova tavoite, Leino tuumaa.