Lahjoitusten avulla monien vähävaraisten perheiden ja eriarvoisessa asemassa olevien lasten joulu pelastuu. Erityisesti Joulupuu-keräykseen kaivataan lisää paketteja.
Katri Mäenpää
Lions Club Ulvilan suurin hyväntekeväisyystempaus on elokuussa järjestettävät Hansamarkkinat. Suurin osa markkinoiden tuotosta lahjoitetaan joulun alla ulvilalaisten vähävaraisten perheiden tukemiseen.
– Lahjoituksesta on tullut jo kymmenvuotinen perinne ja sitä osataan perheissä odottaa, sanoo LC Ulvilan presidentti Mikko Vänni.
Tänä vuonna lahjoitettava summa on 4 200 euroa. Mukana lahjoituksessa ovat LC Ulvilan lisäksi ladyt, K-Supermarket Hansa, Ulvilan apteekki ja pari yksityistä lahjoittajaa. Lahjoitus tehdään yhdessä sosiaalitoimen kanssa.
– Yli 50 euron arvoisella lahjakortilla pääsee tekemään jouluruokaostokset Hansassa, sanoo ladyjen edustaja Hannele Pohjavirta.
Mikko Vänni kertoo, että LC Ulvila on todennut yhteistyön sosiaalitoimen kanssa erityisen hyväksi. Sosiaalitoimi huolehtii, että lahjakortit menevät niitä eniten tarvitseville perheille.
– Olemme yhteistyöstä todella iloisia. Tiedämme, että tällä tavalla lahjoitettava summa menee varmasti sinne, minne se on tarkoitettukin.
Tänä vuonna lahjakorteilla on erittäin suuri merkitys, sillä monet perheet ovat nyt taloudellisesti tiukoilla.
– Olemme keskustelleet asiakkaiden kanssa siitä, miten paljon esimerkiksi elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet. Moni asiakkaista myös pelkää etukäteen tulevia sähkölaskuja, sosiaalityöntekijä Tanja Antola kertoo.
Tänä vuonna Hansamarkkinat sujuivat hyvin ja markkinoilla vieraili paljon väkeä. Ensi kesänä Hansamarkkinat järjestetään taas elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.
– Vaikka Hansamarkkinat ovat yhdistyksemme suurin tapahtuma, teemme myös muita hyväntekeväisyystempauksia ympäri vuoden. Nyt tulevana lauantaina järjestämme Hansalla Joulubasaarin yhdessä Ulvilan Yrittäjien kanssa, Mikko Vänni kertoo.
LC Ulvila myy tapahtumassa makkaraa ja ladyt perinteistä satakuntalaista ohraryynivelliä sekä arpoja.
– Palkintona on peräkärryllinen koivuklapia.
Lisää lahjoja joulupuun alle
Valtakunnallinen Joulupuu-keräys on jo monena vuonna järjestetty tempaus, jossa kerätään joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille. Joulu on aika, jolloin perheiden eriarvoisuus korostuu ja moni lapsi ja nuori on vaarassa jäädä ilman joululahjaa.
Ulvilassa Joulupuu-keräys on käynnissä K-Supermarket Hansassa, Vanha-Ulvilan Salessa ja Ulvilan S-marketissa. Paketit jaetaan perille paikallisen sosiaalitoimen kautta, eli Ulvilassa lahjoitetut paketit menevät ulvilalaisille lapsille.
– Paketteja on tähän mennessä tullut todella vähän, kaipaisimme lahjoituksia paljon enemmän, kertoo etuuskäsittelijä Merja Haapanen.
Vaikka valtakunnallisesti on ollut puhetta, että teini-ikäisten lahjoista on eniten pulaa, Ulvilassa tilanne on toinen.
– Kaiken kaikkiaan lahjoja tarvittaisiin enemmän, mutta suurin tarve on kuitenkin 6–11-vuotiaiden tyttöjen ja poikien lahjoille. Pienille lapsille ja teineille on tullut lahjoja enemmän.
Lahjaideoita on lueteltu Joulupuun vieressä. Myös sosiaalityöntekijöillä on ideoita.
– Tuon ikäiset lapset tykkäävät yleensä legoista tai vaikka lautapeleistä. Esimurrosiässä alkaa jo kiinnostaa vaatekauppojen lahjakortitkin, Tanja Antola kertoo.
Joulupuukeräys on käynnissä 6.12. saakka, joten siihen ehtii vielä osallistua.
– Lahjat kannattaa viedä kuusen alle paketoimattomana esimerkiksi lahjakassissa. Lions Club Ulvila/Auroran vapaaehtoiset käyvät poimimassa paketit talteen ja paketoivat ne tarvittaessa. Meiltä paketit menevät suoraan lahjoituksen saajille, Haapanen sanoo.