Kyläpäällikön kolumni: Viimeinen suomalainen….

Kaupunginjohtaja Jukka Moilanen
Kaupunginjohtaja Jukka Moilanen

En aio murehtia, en valittaa, saati syytellä, mutta näin on asia. Tilastokeskuksen mukaan syntyvyys laski viime vuonna kaikissa Suomen maakunnissa. Se laski jo kahdeksantena vuonna peräkkäin ja on nyt kaikkien aikojen matalin. Syntyvyys on laskenut koko 2010-luvun ajan, ja lasku on jyrkentynyt vuoden 2015 jälkeen. Tästä seuraa, että kuntien päiväkoteihin ja kouluihin on joka vuosi yhä vähemmän tulijoita. Yleinen ennuste on, että liian lukuisat ja liian suuret tilat ammottavatkin kohta tyhjyyttään. Katsotaan valmisteilla olevista kouluverkko- ja päiväkotiselvityksistä, mikä on tilanne meillä.

Jos syntyvyydenlasku jatkuisi vuodesta toiseen saman kulmakertoimen laskevalla uralla, niin viimeinen suomalainen syntyisi vuonna 2042. No näin ei tietenkään käy, mutta tuo kuvaa sitä tilannetta, joka tällä hetkellä on todellisuutta. En kuitenkaan aio toistaa merikarvialaisten toimeksiantoa peittojen heiluttamisesta, enkä pääministeri Rinteen talkookutsua. Perheet itse tietävät, mikä kenellekin on parasta.

Suomalainen hyvinvointi on syntynyt puusta ja päästä. Vaikka metsäteollisuuden osuus maamme teollisuuden vientituloista ja työpaikoista on viime vuosikymmeninä pienentynyt merkittävästi, niin voidaan kuitenkin sanoa, että hyvinvointimme yhtenä kivijalkana on historiansaatossa ollut metsäteollisuus. Hyvinvointimme rakentaminen ja kehittäminen on saanut viime vuosikymmeninä myös uusia kivijalkoja. Suomalainen osaaminen on noussut yhdeksi kansainväliseksi kilpailueduksi. Olemme siis Automation City Ulvilassa ajan hermolla. Minusta kaupungin kannattaa jatkossakin panostaa automaatioon ja robotiikkaan tarjoamalla sen kehittymiselle parhaat mahdolliset edellytykset. Yritykset tekevät bisnestä ja tuottavat tuotteita, mutta kaupungin tulee huolehtia elinkeinoelämän toimintaedellytyksistä.

Kesätapahtumat ovat jälleen onnistuneet todella hyvin. Mainitsen muutaman viimeisimmän. Robottirannikon automaatiomessut, Ulvilan keskiaikaiset Hansamarkkinat ja Vanhan Musiikin Viikko vetivät yleisöä kiitettävästi. Myös Leineperissä tapahtuu ympäri vuoden yhtä jos toista suosittua. Esimerkiksi Leineperin markkinat ovat olleet jo pitkään varsin vetovoimaisia viikonloppuja. Kunnassa toteutettavat tapahtumat ovat yksi kunnan elin- ja vetovoimaisuuden tunnusmerkki ja mittari. Paikkakuntalaisten lisäksi Ulvilassa järjestettävissä tapahtumissa käy runsaasti myös ulkopaikkakuntalaisia ihmisiä.

Nyt onkin kiitosten aika. Kiitän Ulvilan kaupungin puolesta kaikkia niitä tahoja ja yksittäisiä ihmisiä, jotka olette olleet näitä toteuttamassa. Käytettävissä olevasta palstatilasta johtuen, jää kuitenkin lukuisia upeita tapahtumia mainitsematta. Kiitokseni koskee kuitenkin näistä jokaista.

Ulvilan Automaatio Areenan uusi pinnoitus on nyt sisäänajettu. Pinnoite on todettu hyväksi. Kuuleman mukaan ottaa kuitenkin aina jonkun tovin, ennen kuin uusi hiekkatekonurmi asettuu lopulliseen käyttökuntoonsa. Kun uusi pinnoite on asennettu, kenttä on jossakin käyttövaiheessa liian pehmeä. Syksyn sateet ja vielä tuleva talvi asettelevat pinnoitusta lopulliseen kuosiinsa. Yhtä kaikki – Automaatio Areenamme on nyt iskukunnossa. Kentän käyttöaste on noussut selkeästi, koska nyt myös junnut pääsevät pelaamaan Areenalle. Onnea ja menestystä koko UP-V:n jengille.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp