Leader Karhuseudun rahoitus Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen näyttely- ja säilytyshallin tekoon on ratkeamassa tänään torstaina.
Jukka Silvast
Taattolan ulkomuseoalueelle Kullaan kirkon tuntumaan nousee ensi kesänä uusi rakennus, jos yhdistyksen puuhaväen suunnitelmat toteutuvat. Suunnitelmat on tehty ja rakennuslupa hankittu kaupungilta.
– Meillä on valmius aloittaa vaikka heti, puheenjohtaja Esa Ahlqvist kuvaa valmiutta, jos rahoituspäätös on myönteinen.
Kyse on enää leader-rahoituksesta, jota käsitellään Leader-toimintaryhmä Karhuseudussa tänään. Kullaan kotiseutu- ja museoyhditys on hakenut 50 000 euroa tukea hankkeelle. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta ja sitä jaetaan Suomessa 54 leader-ryhmän kautta.
– Yhdistyksen tarkoitus on rakentaa 160-neliöinen halli. Meillä on museotavaraa epäasiallisissa tiloissa, päällekkäin ladottuna varastot täynnä. Pystyisimme järjestelemään tavarat uudessa tilassa ja järjestämään näyttelyitäkin, Ahlqvist sanoo.
Ahlqvist kertoo, että puolet kustannusarviosta on ajateltu leader-rahana, puolet yhdistyksen omarahoitus- ja talkoo-osuutena.
Yhdistys oli tehnyt myös kaupungille anomuksen, jossa esitetään kaupungin myöntävän Aila Torisevan rahastosta 15 000 euroa, jonka käyttötarkoitus olisi muun muassa lahjoitusesineistön kunnostus, museon kaluston huolto ja sähköliittymän hankinta. Kaupunginhallitus käsitteli asiaa maanantaina, mutta palautti sen uudelleen valmisteltavaksi. Se tullee uudelleen käsittelyyn vajaan parin viikon kuluttua.
Ahlqvist sanoo, että leader-raha ja Torisevan rahastosta anottu avustus kytkeytyvät osin toisiinsa, ja kaupungin rahasto-osan raukeaminen viivyttäisi toteuttamista.
– Aikataulu varmaan venähtäisi.
Yhdistys on suunnitellut jo kaivavansa perustuksille paikan tänä syksynä ja aloittavansa rakennuksen pystytyksen ensi keväänä. Valmistumisvuosi olisi 2022.
– Se olisi valmis silloin kun puussa on vielä paljon lehtiä, kuvaa puheenjohtaja aikataulua.
Leadet Karhuseutu käsittelee avustuksen hakijan tietojen mukaan rahoitusanomusta tänään torstaina.
Puheenjohtaja Ahlqvist kertoo, että uusi näyttely- ja säilytyshalli on samanlainen kuin Taattolanmäellä sijaitseva toinen varasto, maaseutuhenkinen.
Yhdistys sai taannoin suuren tavaralahjoituksen maatalousesineistöä, eikä niiden sijoittaminen asiallisesti ole vielä onnistunut.
Kotiseutu- ja museoyhdistys oli kaupungille osoittamaansa rahastohakemusta perustellut myös sillä, että suunnitellut markkinatapahtumat ovat Leineperissä koronapandemian vuoksi jäänyt järjestämättä. Tulevaksi jouluksi on toivoa.
– Teemme töitä sen eteen, että 12. joulukuuta joulumarkkinat järjestetään, Ahlqvist avaa tilannetta.