Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka vakuuttaa, että vesijohtovettä koskeva kuntalaisaloite otetaan tosissaan ja ongelmat tutkitaan.
Jukka Silvast
Kuntalaisaloite.fi-sivustolla avoinna oleva Ulvilan veden laadun parantamisvaatimus oli tiistaina kerännyt jo yli 1 200 allekirjoittanutta taakseen.
– Kun toista tuhatta allekirjoittanutta on aloitteen takana, jokin ongelma on olemassa ja se täytyy selvittää. Kaupunki ottaa tietysti sen tosissaan, kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka kommentoi pinnalle noussutta vesikeskustelua.
Löfbacka on saanut palautetta aiemmista vedenlaatukommenteistaan. Hän on edelleen samaa mieltä. Mitatut pitoisuudet viime syksyn laajassa laatututkimuksessa jäivät selvästi alle viitearvojen. Eikä Löfbacka valita maustakaan.
– Hyvää talousvettä, hän sanoo.
Mutta jokin kuviossa ei ole kohdallaan. Se aiotaan selvittää joko kaupungin omana työnä tai hankkimalla ulkopuolinen selvittäjä. Se tiedetään, että vesi on määritelty keskikovaksi, jossa on suoloja paljon vielä laitokselta lähtiessäänkin.
Veden kovuudesta hän sanoo, että se voi aiheuttaa kalkkeutumia.
– Likaista vettä vesilaitokselta ei lähde putkistoon.
Kuntalaisaloitteessa väitetään, että veden laatu vaikuttaa erilaisten vettä käyttävien laitteiden kuten lämminvesivaraajien elinikään huomattavasti. Uima-altaisiin ja paljuihin laskettuna huono laatu on silmin havaittavissa.
– En osaa siihen sanoa, vaikuttaako vesi laiterikkoihin. Yritetään selvittää.
Keskustelua vesijohtovedestä, omasta vesilaitoksesta tai hankkimisesta käyttövesi Porista, on käytyä ennenkin. Löfbacka sanoo, ettei kysymys on lainkaan yksinkertainen. Jo rakennettu varayhteys ei riitä.
Porin vettä juoksutetaan verkostoon nyt 30 kuutiota vuorokaudessa. Vertailun vuoksi kaupungin suurin vesiasiakas Satamaito käyttää vuorokaudessa 700–1 000 kuutiota.
– Riittävän uuden putken veto Porista maksaisi 1–1,5 miljoonaa euroa. Ja vaikka vesi ostettaisiin Porista, omaa Ravanin vesilaitosta ei voida ajaa kokonaan alas, kaupunginjohtaja viittaa jo Porin kanssa voimassa olevaan sopimukseen.
Kaupungin organisaatiossa on laskettu, että Porista veden ostaminen ulvilalaisten tarpeisiin nostaisi veden kuluttajahintaa merkittävästi. Löfbacka huomauttaa, että vesimaksuilla lain mukaan on katettava verkosto- ja vedentuotantokulut. Tämä pitää huomioida.
Kaupungin organisaatiossa tulkitaan, että kuluvana kesänä Palokujan iso vesisaneeraus- ja katuprojekti venttiilisulkemisineen sekä Ravanin laitoksen vedenvalmistusongelmiin liittynyt isompi juoksutus Porista varayhteyttä pitkin laittoivat sakkaumat putkistoissa liikkeelle poikkeuksellisen laajalti aina Porin rajalta Vanhakylän alueelle saakka.
– Nämä voivat olla selittäviä tekijöitä kuluneena kesänä laatuongelmille. Jotain analyysia tämä tilanne edellyttää.
Kaupunginjohtajan mukaan yksi tapa on kerätä laajalti käyttäjäkokemuksia, jolloin selviää, keskittyvätkö ongelmat joillekin alueille.
Kaupunki saneeraa vuosittain vesijohtoverkostoa, lähinnä korvaa valurautaputkia muoviputkilla. Vuositasolla töihin on budjetoitu noin 500 000 euroa. Kuluvana vuonna isoimmat urakat ovat keskittyneet Palokujalle.
Valurautaputkia on yhä osuudella Vanhakylästä Kaasmarkkuun, jossa uusimistarve on noin puoli kilometriä.
Ulvilassa pitää pohtia myös 30 vuotta vanhan pohjaveteen nojaavan Ravanin vedenvalmistuslaitoksen tulevaisuutta, sillä kapasiteetti nykyisellään on käytössä sen ylärajalla. Kehittämissuunnitelma on olemassa. Laitos pitää päivittää, ellei poliittinen päätöksenteko sitten päädy tukeutumaan merkittävästi nykyistä enemmän porilaiseen ostoveteen.