Koppinen luontojärjestön terävään kärkeen

Puheenjohtajaksi valittu ulvilalainen Ilpo Koppinen on paneutunut vesilainsäädäntöön.
Puheenjohtajaksi valittu ulvilalainen Ilpo Koppinen on paneutunut vesilainsäädäntöön.

Jukka Silvast
Ilpo Koppinen valittiin viime viikolla Suomen luonnonsuojeluliiton Satakunnan piirin uudeksi puheenjohtajaksi. Kymmenen vuotta piirijohdossa vaikuttanut Kari Ylikoski ei asettunut enää ehdolle.
Koppinen sanoo, että Ulvilan alueelta löytyy yksi hyvinkin ajankohtainen aihe, jota piiri seuraa ja tulee ottamaan vielä kantaa uudelleen. Joutsijärven alueella Porin omistaman Tammen tilan metsänhakkuut ja metsäpolitiikka ei ole luonnonsuojelupiirin mieleen.
– Tapa hoitaa metsää pitäisi löytää. Esillä on kolme erilaista strategiaa, eikä niistä mikään ole meidän mielestä kovin hyvä.
Koppinen pohtii, että metsiä pitäisi tarkastella kuviokohtaisesti. Hän toivoo, että porilaisilta löytyy vastuullisuutta, sillä Joutsijärven vaikutusalue on laajempi kuin metsätilan järven ympärille muodostama maa-alue – heijastukset ulottuva alapuoliseen Harjunpäänjoen vesistöön.

Ilmastonsuojeluun liittyvästä aihepiiristä hän tyytyy sanomaan, että se on iso ja vakava asia, mutta se keskustelu pysyy pinnalla ilman piirin kannanottojakin.
– Vaikea siihen on varsinaisia aloitteita enää tehdä.
Hän uskoo, että ympäristöjärjestöjen painoarvo tulee vielä kasvamaan, kunhan niiltä vain löytyisi resursseja toimia. Toisaalta hän heittää esimerkin, jossa ulkomailta on tartuttu Suomen merialueella Nord Stream -kaasuputken vaikutuksiin. Ennakkotapauksessa Korkein hallinto-oikeus katsoi, että puolalaisen ympäristöjärjestön oli mahdollisuus tehdä valitus, kun sen toimialueeksi oli määritelty EU.
– Mielenkiintoista, hän sanoo.

llpo Koppinen myöntää, ettei hän ole taustaltaan luontoalalle kouluttautunut tai tehnyt työuraansa luonnon parissa. Hän on metallurgian diplomi-insinööri, Luvatalta eläköitynyt nyttemmin vesilainsäädännöstä kiinnostunut ja siihen paneutunut. Hän liittyi aikoinaan liittoon, minkä herätti Merikarvian kesäasunnon läheisen Uksjoen kalatalouskunnostuksen käänteet. Hän ihmetteli, kun Uksjoella vielä ruopataan kun muualla Suomessa kalareittejä kunnostettiin.
– Eihän näin voi enää tapahtua Suomessa, hän muistaa hämmästelleensä.
Luontoaktiivikaveri vihjasi SLL:n olemassaolosta ja Koppinen liittyi järjestöön. Sen jälkeen hän on toiminut vesistökunnostusverkostossa ja kunnostuskohteissa ympäri maan.
– Meidän piirillä on erittäin hyvä hallitus ja asiantuntemusta vaikka mistä. Se mahdollisti ryhtymisen puheenjohtajaksi, hän juttelee.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp