Kevät omistetaan koulu- ja päiväkotikeskustelulle

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Manu Rantamäki haluaa, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkosta mahdollisimman moni kertoisi mielipiteensä.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Manu Rantamäki haluaa, että perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkosta mahdollisimman moni kertoisi mielipiteensä.

Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Manu Rantamäki haluaa, että myös poliittisissa ryhmissä jo tässä vaiheessa puidaan perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen tulevaa palvelurakennetta.

Jukka Silvast
Kevätkauden kuuma ulvilalainen aihe liittyy tulevaan perusopetuksen kouluverkkoon sekä varhaiskasvatuksen verkkoon. Kuten alkukevät on näyttänyt, Kaasmarkussa ja Koskissa koulujen puolustajat ovat jo ajaneet ns. asemiin.
Kaupunkilaisten kuuleminen on alkumetreillä. Ensimmäinen kaupungin järjestämä keskustelutilaisuus oli keskiviikkona illalla Koskissa ja tänään on vuorossa Kaasmarkun koulun tilaisuus.
– Toivon, että ihmiset käyttäisivät puheenvuoroja ja toisivat tahtotiloja esille eri vaihtoehdoista. Toivon tietysti myös eväitä päätöksentekoon, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Manu Rantamäki (sd.) sanoo.

Hän kertoo, että palveluverkosta hän itsekin on saanut vastaanottaa runsaasti mielipiteitä.
– Asia on herättänyt keskustelua, kysymyksiäkin on tullut. Kaikkiin kysymyksiin ei tässä vaiheessa ole vielä vastauksia.
– On niin monta asiaa mitkä vaikuttavat, kuten kyläkoulujen remonttitarpeet.

Kun kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys tehtiin, Koskin ja Kaasmarkun koulujen remonttiarvio tuotti 5,1 miljoonan euron investointitarpeen.
– Terveys-, turvallisuus- ja hyvinvointikäynnit molemmilla kouluilla on tehty. Nyt sitten kesän aikana tehdään tarkempaa kartoitusta siitä mitä pitäisi tehdä kouluilla. On jotain epäkohtia, perusremonttitarvetta, myös riskirakenteita, mihin pitää kiinnittää huomioita. Näitä kesän aikana selvitellään.
Rantamäki sanoo, että jokainen kivi pitää nyt kääntää, jotta tehdään järkeviä ratkaisuja.
– Nyt kaupungin tekninen puoli on avainasemassa teettämässä selvityksiä, he kun vastaavat kaupungin kiinteistöistä. Ne tarpeet tullaan kesän aikana näkemään.

Valtuutetuille Yyterin seminaari taannoin tarjoasi ainakin tutustumismahdollisuuden Vertikalin tekemään palveluverkkoselvitykseen ja ennusteisiin.
– Ehkä esittelijät ja viranhaltijat saivat sieltä evästyksiä.

Hän ei usko, että valtuusto tulee tekemään keväällä vielä mitään raamiesitystä verkon rakenteesta.
– Kevään aikana käydään näitä keskustelutilaisuuksia läpi ja olettaisin, ettei kevään aikana paljon enempää tehdä. Ne toimivat evästyksinä.

Rantamäki toivoo, että valtuustoryhmissä käydään vilkasta keskustelua, vaikka ryhmät keskenään eivät ole juuri kokoustaneet. Rantamäki kritisoi tapaa tuoda koko asia päätäntäkoneiston eteen talvella. Kaupunginhallituksesta pyrittiin hakemaan jo ennen toimialan omaa lautakuntaa, sivistyslautakuntaa, suuntaviivoja.
– Tämä oli viranhaltijoiden valitsema marssijärjestys.

Kaasmarkun koululla keskustelutilaisuus pidetään tänään torstaina kello 17.30 alkaen. 3.5 vuorossa on Vanhakylän koulu.
– Tulen tietysti paikalle. Onhan asiantuntijalautakunnan puheenjohtajalla jo velvollisuuskin olla läsnä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp