Maa- ja kotitalousnaiset suosittelee sesongissa olevaa, runsasta satoa tuottavaa karviaista. Hieman väheksytty puutarhamarja voi yllättää: karviaista voi käyttää raparperin tavoin. Karviainen sopii niin makeisiin kuin suolaisiinkin kokkauksiin.
Jo 1600-luvulla Suomeen tuotu karviainen levisi kotipuutarhoissa 1900-luvun alkuun asti. Pensaisiin levisi härmä, ja ne hävisivät. Sittemmin Suomeen tuotiin uutta tervettä karviaiskantaa, mutta tämä hyvä marja on jäänyt vähän muiden puutarhamarjojen varjoon. Karviainen on monikäyttöinen, maukas ja mainio säilöntämarja.
Karviainen vaatii multavan, avoimen ja valoisan kasvupaikan, jotta vältytään härmältä. Muuten karviaispensas on helppohoitoinen. Tavallisesti karviaismarja kasvaa pensaana, mutta se voidaan leikata myös puun muotoon, sillä se kasvaa myös pystysuuntaan. Syvän ja laajan juuriston ansiosta karviainen kestää kuivuutta paremmin kuin herukat. Vaikka karviaispensas ei kaipaa paljoakaan hoitoa, se tuottaa säännöllisesti hyvän sadon. Karviainen on kaunis koristepensaanakin, ja pienen kokonsa ansiosta se sopii mainiosti pieneenkin puutarhaan.
Karviaislajikkeita on kolme: kelta-, vihreä- ja punamarjaisia, ja jokaisessa on omanlaisensa maku. Keltainen karviainen on maultaan makein ja miedoin. Sen kuori on ohuin ja se kypsyy ensimmäisenä jo elokuun alkupuolella. Vihreä ja punainen karviainen ovat maultaan happamampia ja niillä on paksumpi kuori. Ne kypsyvät viikon pari myöhemmin kuin keltaiset.
– Karviaisen haasteena ovat pensaan terävät piikit ja marjojen paksu kuori, toteaa MKN Etelä-Savon ruoka-asiantuntija Katja Rissanen.
– Piikeiltä voi suojautua hyvillä puutarhahanskoilla tai käyttämällä keräämiseen poimuria. Pieni vaivannäkö kannattaa, sillä maultaan karviainen on omaa luokkaansa. Marjojen perkaamisessa sakset ovat oiva apu. Niillä saa nopeasti napsittua kuivuneet kukinnot ja kannat pois. Karviainen jatkaa kypsymistään vielä poimimisen jälkeen, mikä kannattaa huomioida säilömisessä.
Karviainen sisältää muun muassa C- ja E-vitamiineja sekä karotenoideja. Karviainen on monikäyttöinen ja sopii happamuutensa vuoksi hyvin myös suolaisten ruokien seuraan. Esimerkiksi karviaismarjachutney sopii grilliruokien lisukkeeksi.
Marjat pakastetaan kokonaisina tai keittämättä soseutettuna. Ne voi myös keittää mehuksi tai hilloksi. Karviainen sopii pullan tai piirakan täytteeksi, tai siitä voi keittää vispipuuroa tai kiisseliä. Ylipäätään karviaista voit käyttää samoihin ruokiin, johon käyttäisi raparperia.
RESEPTI KARVIAISISTA:
Karviaisjäädyke kinuskilla
G, 4 annosta
Karviaisjäädyke
2 dl karviaisia
2 dl kermaa
200 g kermaviiliä tai tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
Karviaiskinuski
1,5 dl ruokosokeria
50 g voita
1 dl kermaa
2 liivatelehteä
1. Valmista ensin kinuski. Mittaa sokeri kattilaan tai pannulle, kuumenna ja anna paahtua kauniin ruskeaksi.
2. Lisää voi pieninä nokareina ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Lisää kerma ja anna kiehua koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee.
3. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
4. Lisää karviaiset kinuskin sekaan. Anna kiehua muutama minuutti ja siivilöi karviaiset pois. Painele karviaisista mehu tarkkaan kinuskin sekaan. Jatka kinuskin keittämistä, kunnes seos sakenee.
5. Nosta liivatteet vedestä, purista ylimääräinen vesi liivatteista ja tipauta liivatteet kinuskin sekaan. Sekoita tasaiseksi.
6. Kaada kinuski kelmulla vuorattuun n. 1 litran vetoiseen kakkuvuokaan ja laita pakastimeen jäätymään.
7. Valmista jäädyke. Soseuta karviaiset esimerkiksi painelemalla ne siivilän läpi tai sauvasekoittimella surauttamalla.
8. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon kermaviili ja sokerit. Kääntele sekaan karviaisissose.
9. Ota kinuskivuoka pakastimesta. Kaada jäädykemassa kinuskille ja suojaa kelmulla tai foliolla. Laita takaisin pakastimeen.
10. Anna jäätyä 4-6 tuntia, mieluiten seuraavaan päivään. Ota tarjolle noin puoli tuntia ennen tarjoilua. Kasta vuoan pohja nopeasti kuumaan veteen ja kumoa jäädyke tarjoiluvadille. Koristele esimerkiksi karviaismarjoilla ja karviaisen tai mintunlehdillä.
Lähde: Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry