Sanna Jääskeläinen
Ulvilan VPK:n palokunnan päällikkö Mia Kaijanniemi ja hälytysosaston johtaja Sami Kovanen kertovat, että hälytysosasto harjoittelee kerran viikossa.
– Harjoitukset ovat juuri tiistaisin tuohon aikaan. Välillä pidämme lisäharjoituksia, esimerkiksi viikonloppuna voidaan harjoitella jotain teemaa, kuten kuumasukellusta. Viime keväänä meillä oli myös esimerkiksi talonpolttoharjoitus yhdessä Nakkilan palokunnan kanssa, he kertovat.
Harjoitusten lisäksi palokuntalaiset saavat varsin mittavasti koulutusta, jotta osaavat toimia oikein haastavissa tilanteissa ja olosuhteissa.
– Jos nyt tulee mukaan, pääsee heti kursseille. Tämä on siitä hyvä harrastus, että saa paljon koulutusta ja hienot varusteet, eikä maksa mitään, Kaijanniemi innostaa.
– Tai jos on jo kurssit käynyt, esimerkiksi muualta muuttanut, niin pääsee heti mukaan hälytystoimintaan.
Ulvilan VPK:ssa on lisäksi naisosasto, nuorten osasto ja veteraanit.