Jan Roslund löysi niin paljon vanhoja hopearahoja Saarenluodolla pellosta, että Museovirasto kielsi jatkoetsinnät maanantaina.
Jukka Silvast
Jan Roslund pyörittelee vieläkin päätään. Tiistaina hän lähetti Museovirastolle yli 50 kolikkoa, hopeanappeja, tulusrautoja ja padan jalan, joukossa 1500-luvun alun esineistöä. Suurin osa kolikoista on hopeisia.
– Lähetän Museovirastolle ne, joista he siellä ovat kiinnostuneita, Roslund kertoo.
Sen verran rikas ja runsas esineistö yhdestä peltoalasta on paljastunut, että Museovirasto asetti maanantaina Saaren luomutilan peltoa ns. ”piippauskieltoon”, eli sieltä ei enää metallia kaiveta. Jo löydetyissä kolikoissa on runsaasti hopeisia, mutta myös kuparista lyötyjä, ruotsalaista klipparahaakin.
Porissa asuva, Vanha-Ulvilassa nuoruutensa asunut Roslund oli heittänyt kavereille, ettei hänkään olisi uskonut, että hopean nostamiseen maasta alkaa kyllästyä.
Saarenluodolla pellosta löytyi hopeakolikoita enemmän kuin viime elokuussa metallinetsinnän aloittanut Roslund olisi voinut edes kuvitella. Ensimmäisen hän löysi ennen kuin ehti laittaa piipparia edes päälle. Siinä kolikko lepäsi pellolla näkyvillä jalkojen juuressa. Ensimmäinen löytöraha oli vuodelta 1666. Puheessa vilahtelevat kuparisoljet, klipparahat, autonomisen ajan Suomen hopearaha, joita hän kertoo löytäneensä uuden harrastuksensa aikana vain yhden ainoan.
– Onhan tämä pelto ollut ainutlaatuinen, iso määrä hopeaa on löytynyt. Ilmiömäinen pelto.
Hopeakolikoista suurin osa ajoittuu Johan III:n aikakaudelle. On joukossa Kustaa Vaasan ajan maksuvälineitäkin.
Rahat ovat hänen ja museoväen kanssa käydyn keskustelun perusteella 1500–1600-luvuilta. Hopeakolikot ajoittuvat 1500-luvun puolivälin jälkeiseen aikaan ja niistä viimeisimmät 1600-luvun alkuun.
– Jos tässä on kysymys hopearahakätköstä, se on tehty 1600-luvun alussa. Se selviää, kunhan museoväki tutkii asiaa tarkemmin.
Hänellä on paljon muutakin esineistöä, joista Museovirasto ei ole ollut kiinnostunut, ja hän on saanut ne pitää. Virastolle hän ensin lähettää kuvan löydetystä, sen perusteella virasto pyytää esineen itselleen tai se jää löytäjälle.
– Ensimmäinen reissu pellolle tuotti heti 10 hopeakolikkoa. Onko tämä sitten levinnyt kätkö tai onko vanhoja rahoja heitetty vaan pois? Mutta en usko, että hopeaa heitetään muuten vaan vanhana pois käsistä.
Jan Roslund aloitti etsinnän, kun hän loukkasi kätensä viime vuonna. Metallinilmaisin toimii toiskätisenäkin. Hän on jo palannut ansiotyöhön Veikko Lehti Oy:n jäteautoja kuljettamaan.
– Jätekuormista ole löytynyt setelirahaakin, hän hämmästelee ihmisten käyttäytymistä.
Museovirastolle hän on nyt lähettänyt kaikkiaan 19 esinepakettia viime kesän jälkeen, viimeisimmän ja suurimman tiistaina. Harrastus jatkuu. Tiistai-iltana hän etsi metallia jo toiselta ulvilalaispellolta. Roslund korostaa, ettei etsimään toisen peltomaalle saa mennä ilman lupaa ja yli 100 vuotta vanhat löydöt pitää ilmoittaa museoviranomaiselle.
Kunhan kesä etenee, hän on suunnitellut siirtyvänsä Laitilan suunnalle. Kesällä myös rantakohteet kiinnostavat. Ihmiset rannoilla kadottavat usein tavaroitaan.
– Ei tästä pääse rikastumaan, tämä on harrastus.
Metallietsintä on koukuttanut miehen. Myös vaimon suvun kesämökin pihamaalta on jo löytynyt 1940-luvun kolikoita.
– Kysyinkin heti, missä se keinu on aikoinaan sijainnut.
Uuden metallinpaljastimen hän aikoo hankkia, vaikka noin 500 euron välinepaketti toimiikin. Hän toivoo, että satakuntalaiset olisivat valmiita avaamaan peltoja etsinnälle ja vinkkaisivat mahdollisuudesta etsiä. On kuulemma vaikea hakea kiinnostavien kohteiden omistajatietoja luetteloista.
– Ei niitä ole koskaan liikaa. Osoitteeni on janroslund33@gmail.com, hän heittää lopuksi.
