Hopea kaulassa on helppo hymyillä

Ulvilalainen Juha Lahdenranta on nauttinut kesästä perheen kanssa lomaillen ja treeneihin panostaen.
Ulvilalainen Juha Lahdenranta on nauttinut kesästä perheen kanssa lomaillen ja treeneihin panostaen.

Ulvilalainen kiekonheittäjä Juha Lahdenranta sai hopeaa Kalevan Kisoista.

Pauliina Vilpakka

Ulvilalainen kiekonheittäjä Juha Lahdenranta kiskaisi itsensä elokuun alussa käydyissä Kalevankisoissa hopealle lukemilla 53.02.

Kyseiset yleisurheilun mittelöt ovat tulleet vuosien varrella miehelle tutuksi, sillä hänellä on Kalevankisoja takanaan jo kahdeltakymmeneltäyhdeltä vuodelta.

Kaulassa kiiltelevä hopea oli urheilijalle miellyttävä saavutus jo siitäkin syystä, että Kalevankisojen palkintopallille nousu on ollut monesti pienestä kiinni. Tämän kesän kisoissa kultaa heitti kauden tilastokärkeä pitänyt Oskari Perälampi ja pronssi meni Ville Kiviojalle.

– Oli se olosuhteisiin nähden ookoo tulos, ja hopea on tietenkin erittäin hyvä palkinto pitkästä työstä, mies arvioi omaa suoritustaan.

Tulevaisuuden tavoitteena Ruotsi–Suomi -maaottelut

Ulvilalaisurheilijan seuraava lähitulevaisuuden tavoite on tulla valituksi ensimmäistä kertaa Ruotsi–Suomi -maaotteluun. Tämän vuoden maaottelu käydään Tukholmassa 24.–25.8.2019. Jännitys tiivistyy, sillä maaotteluun lähtijät valitaan jo muutamien päivien päästä.

Oman ennätyksensä Lahdenranta teki kymmenisen vuotta sitten, jolloin kiekko lensi 60,90 metriä. Tuon jälkeen tuli kuitenkin taukoa loukkaantumisten vuoksi, jotka veivät urheilijan toipilasvuodelle. Nyt miehellä on trippimittarissa jo 43 vuotta, jolloin erityisesti räjähtävän voiman ylläpitäminen on treenaamisessa tärkeää.

– Menestyksekkäimmät kiekonheittäjät ovat usein siinä kolmenkympin molemmin puolin. Jos vertaa esimerkiksi pikajuoksuun, siinä ollaan huipulla paljon varhaisemmassa vaiheessa. Kiekonheitto on vähän sellainen vanhempien miesten ja naisten laji. Lajivoima kertyy vuosien varrella ja sitä hankitaan nimenomaan heittämällä.

Lahdenranta on syntynyt Porista. Heittolajit kiinnostivat häntä jo nuorena eniten. Jääkiekkokin kuului välillä lajivalikoimaan, mutta kiekonheitto vei lopulta mennessään. Lajissa on etua erityisesti suuresta sylivälistä, eli matkasta sormenpäistä toisiin, ja sitä suurikokoiselta satakuntalaiselta löytyy.

Elämä vei Lahdenrannan välillä myös Pohjanmaalle. Ensimmäinen urheiluseura, jota hän nuorena edusti oli Nivalan Urheilijat, ja myös Kuortaneen urheilulukio tuli aikoinaan käytyä. Nykyään mies edustaa Porin Yleisurheilua Erkki Helanojan valmennuksessa.

Satakuntaan Lahdenrannan toivat takaisin työt vuonna 2004, ja uusi koti löytyi Ulvilasta. Työpäivät kuluvat Lounais-Suomen poliisin leivissä, jossa arki jatkui taas Kalevankisojen jälkeenkin heti maanantaiaamuna kahdeksalta.

Ulvilassa Lahdenranta perheineen on viihtynyt hyvin. Pikkupaikkakunnalla on kaikki mitä elämiseen tarvitaan ja Porikin on lähellä. Vapaa-aikaansa Lahdenranta viettää urheilun lisäksi luonnon helmassa metsästysharrastuksen parissa. Hän kuuluu Ulvilan Erämiehiin ja suunnitelmissa on tänäkin vuonna metsästysreissu Pohjois-Karjalaan kaverin kanssa.

Perheeseen kuuluvat myös vaimo ja 4-vuotias poika. Hopeamitalistin vesa on päässyt jo nuoresta iästään huolimatta kokeilemaan kiekonheittoakin.

– Ei mitattu paljonko lensi, mutta ihan hyvin lensi kuitenkin, Lahdenranta naurahtaa.

Näin koululaisten juuri palattua kesälaitumilta, on tiedusteltava tuoreelta hopeamitalistilta hänen kokemuksiaan koululiikunnasta. Lahdenranta arvelee, että koululiikunnalla on varmasti ollut ainakin ala-asteella oma roolinsa myös hänen urheiluinnostukseensa.

– Koulun liikuntatunneilla tuli perehdyttyä muun muassa kuulantyöntöön ja kiekonheittoon. Pesäpalloakin sai pelata paljon.

Kuten arvata saattaa, liikuntatunnit olivat Lahdenrannan koulupäivän kohokohta, ja todistukseen liikunnasta tuli enimmäkseen kymppejä. Hän pitää tärkeänä, että myös jatkossa lapset saavat koululiikuntaa opiskelun ohessa tarpeeksi.

 

Juha Lahdenranta sai uransa toisen mitalin Kalevan Kisoista. Tänä kesänä tuli hopeaa, ja pronssimitali on vuodelta 2008.

Kuvat Pauliina Vilpakka

 

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp