Ammatillinen kiinnostus vie Airaksisen Pomarkkuun

Vielä hetken Ulvilan talousjohtajana vaikuttava Mikko Airaksinen kasvattaa vuoden ikäisestä pienimünsterinseisojasta Ticosta uutta jahtikoiraa harrastuksensa rikastuttajaksi.
Vielä hetken Ulvilan talousjohtajana vaikuttava Mikko Airaksinen kasvattaa vuoden ikäisestä pienimünsterinseisojasta Ticosta uutta jahtikoiraa harrastuksensa rikastuttajaksi.

 

Pomarkku saa johtoonsa Mikko Airaksisesta tarkan taloudenpidon vaalijan.

Jukka Silvast
Ulvilan kaupungin talousjohtaja Mikko Airaksinen valittiin viime viikolla Pomarkun kunnanjohtajaksi. Airaksinen antaa ymmärtää, ettei Ulvilasta lähtöön liity mitään dramatiikkaa.
– Kun olen reilut kahdeksan vuotta katsonut Ulvilan kaupungin asioita, niin on ehkä välillä osaamisenkin ja kehittymisen kannalta hyvä haastaa itseään. Se minua lähinnä kiinnosti, ja tietysti kokonaisuus.
Airaksinen näkee, että Pomarkussa vastaan tulee heti aluksi aika tuttu aihealue. Hän toimi aikoinaan Prizztech Oy:ssä jopa Ulvilan elinkeinoasioista vastaavana ennen siirtymistään talous- ja hallintosektorin asioiden pariin.
– Tein tiivisti silloin töitä Ulvilan elinkeinoasioiden puolesta, paljon kaupunginjohtajan ja yrittäjien kanssa. Pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa elinvoima-asiat kuuluvat kuntajohtajien johdettaviin ja Pomarkussa pääsen käytännössä osallistumaan niihinkin.
Airaksinen sanoo, ettei hänellä ole mietittynä mitään erityistä yksittäistä asiaa Pomarkusta, joka pitäisi ratkaista.
–Peruslähtökohtana on talouden tasapainon ylläpito, mutta ei kuntaa pidä kurjistaa hengiltä. Elinvoimaa edistävien investointeja pitäisi tehdä.
– Ensimmäisiä asioita ovat Pomarkussa yrittäjäasiat, kun kentälle jalkaudun. Sen suuntaista kiinnostusta kunnasta on noussut esiin.

Ulvilassa talouden tasapainotuksen linjasta on puhuttu vuosia. Viimeisimmän TT-ohjelman teema oli talouden sopeuttamispaketti, jota rakennettiin konsulttitoimiston avustamana.
Airaksinen sanoo, että pahin talouskierre saatiin jo ennen koronaa talttumaan, ja valtion koronatuet toivat helpotusta sen jälkeen.
– Perustyötä tämä on ollut ja kovin on yritetty perätä mistä menoja voi vähentää tai tuloja lisätä. Aika puurtamista on ollut, eikä kovin raflaavia asioita ole tapahtunut.
Airaksinen huomauttaa, että talouden kannalta isoja ja merkityksellisiä asioita ovat päiväkoti- ja perusopetuksen palveluverkon ratkaisut.
– Tiettyjä taustatöitä on tehty, mutta miten ne etenevät maaliin? Ne ovat pitkässä juoksussa niitä asioita joilla on isompaakin merkitystä ns. viivan alla. Hankala on isompia summia mistään muualta löytää.
Hän viittaa sote-menojen siirtymiseen hyvinvointialueen hoitoon ja kaupungille jäävään sivistystoimialan budjettiin.
– Fakta on se, että jos on pakko enemmälti säästää, sieltä se tulee missä rahaa on.

Hän sanoo toivovansa, että päiväkoti- ja perusopetusasiat saadaan ratkaistua kuluvan vuoden aikana, ja samalla sivistystoimiala pitkäjänteisen linjauksen ja työrauhan.
– Ainakin toivoisin, että suunnitelmat ovat hyvät ja niistä löytyisi yksimielisyys. Taustaselvitys näyttää faktat ja jotain tarttis tehdä.
Hänen mukaansa kaupungin opetustilat ovat ylimitoitetut ennustettuun oppilasmäärään nähden. Ratkaisut lopulta poliitikot tekevät – investoidaanko kyläkouluihin, järjestelläänkö kouluverkkoa ja jos niin miten. Kyläkoulujen remontointitarve mitataan miljoonissa euroissa.

Mikko Airaksinen aikoo jäädä perheensä kanssa asumaan Ulvilaan. Hän kokee, ettei nykyaikana pidetä erikoisena, jos kunnan johtavat virkahenkilöt asuvat toisessa kunnassa.
– Juuri saimme vuosi sitten perheen kanssa Ulvilan järjestelyt kasaan. Ei ole tarkoituksenmukaista tai lasten kannalta eduksi, jos maisema vaihtuisi jälleen. Aika näyttää, mutta ei juuri nyt muuteta, onhan tässä mukana muutkin kuin omat asiat.
Airaksinen kertoo, ettei Ulvilasta ollut minkäänlaista työntövoimaa, sillä töitä riittäisi, Ulvilassa on hyvä asua, ja hän kertoo viihtyvänsä kaupungissa.
– Yhteistyö sekä poliittisten päättäjien että kaupungin henkilökunnan kanssa on toiminut osaltani hienosti kaikki nämä vuodet. Siitä kiitos kaikille.
Uuteen tehtävään hän siirtyy elokuussa.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp