Mistä löytyy Satakunnan kylien kunkku?
11.1.2012 09:15 (Muokattu 11.1.2012 09:15)
SataKylät ry ja Satakuntaliitto hakevat parhaillaan vuoden 2012 maakuntakylää. Vuoden kylä on Satakunnassa valittu aiemmin 17 kertaa.
Nykyisen Ulvilan alueelta maakuntakylä on valittu kolme kertaa. Vuonna 2000 tittelin nappasi Kullaan Palus ja heti seuraavana vuonna Kullaan Leineperi. Ulvilan Kaasmarkku valittiin vuoden kyläksi vuonna 2005. Viime vuonna kunnian sai Säkylän Sydänmaa, joka on kylien kunkku vielä ensi kesään, jolloin uusi maakuntakylä julkistetaan.
Tällä kertaa kilpailussa korostetaan kylien ainutlaatuisuutta. Taustalla on Satakunnan tulevaisuuskäsikirja 2035:n teemojen henkeä: puhdasta elinvoimaa, kannustavaa yhteisöllisyyttä, ihmislähtöisiä ratkaisuja. Aiemmin tittelin voittaneet kylät ovat kokeneet saaneensa palkinnon ansiosta runsaasti myönteistä julkisuutta, mikä on nostanut kylän yhteishenkeä.
Kilpailun käytännön organisoinnista vastaa SataKylät ry. Ilmiantoja Satakunnan Vuoden Kylä -etsintäkuulutukseen otetaan vastaan 29.2. saakka. Hakulomake ja -ohjeet löytyvät osoitteesta www.satakylat.fi. Vuoden kylä saa palkinnokseen 3 400 euroa ja kosolti mainetta. Maakunnallisen kisan voittaja huomioidaan maakunnallisilla kyläpäivillä Säkylän Sydänmaassa 30.6.2012. Kylän varsinainen palkitseminen tapahtuu maakuntavaltuuston kokouksessa kesäkuussa 2012.