FT Ulvila jatkaa voittojen tiellä
26.10.2011 12:30 (Muokattu 26.10.2011 12:30)
FT Ulvila pelasi viikonloppuna Säkylässä kauden toisen 4. divisioonan turnauksensa. Voitot tulivat Huittisten Rupun kakkosjoukkeesta 4–2 ja Kokemäen Tenosta lukemin 11–5.
– Päivän ensimmäinen ottelu oli meiltä perinteisen löysä, suorastaan laiskaa pelaamista. Ainoastaan joukkueen maalilla debytoinut Ville Leppänen ja kauden avausmaalinsa iskenyt Juuso Aho voivat olla tyytyväisiä esitykseensä, valmentaja Pekka Nylund ripitti joukkuettaan.
Toisessa ottelussa vastaan asettui kovaksi joukkueeksi tiedetty Teno, joka oli kuitenkin paperia Ulvilan käsittelyssä. Ottelu ratkesi ennen kaikkea puolustaja Ville-Pentti Tuomolan muutamaan näyttävään yksilösuoritukseen ja Ville Leppäsen muutamaan maukkaaseen "game saveriin."
– Kyllä koko joukkue voi olla todella tyytyväisiä iltapäivän ottelun antiin, tosi raikasta pelaamista. Tietysti edellä mainittujen herrojen panos oli suuri voitossamme, Nylund iloitsi.
Myös itse pelaajavalmentajan otteisiin oltiin tyytyväisiä pelin jälkeen.
– Kamppailun maukkainta antia olivat ehdottomasti Pekka Nylundin kaukolaukaukset, FT ulvilan huoltaja Eetu Yliluoma hehkutti.
Sarjakärjessä puhtaalla pelillä oleva FT Ulvila jatkaa pisteiden metsästystä seuraavan kerran Uudessakaupungissa 12.11.