Mike Pohjolan omaelämänkerrallinen romaani sijoittuu Ulvilaan
22.9.2011 12:23 (Muokattu 22.9.2011 12:23)
Mike Pohjolan juuri julkaistu omaelämäkerrallinen romaani Ihmisen poika (Gummerus) on tarina pojasta, joka uskoi olevansa Jeesuksen toinen tuleminen. Päähenkilö Julius Sariola kasvaa Ulvilassa tiukan uskonnollisessa perheessä.
– Uskon, että meissä kaikissa asuu pieni Jeesus, joka kannustaa tekemään hyviä tekoja ja haluaa luoda maailmasta oikeudenmukaisen paikan. Yritän itse päästää tuon sisäisen Jeesukseni esiin mahdollisimman usein, ja rohkaisen kaikkia muitakin tekemään samoin. Omaa Jeesustaan voi kutsua myös vaikka Äiti Ammaksi tai Gandhiksi tai vaikka Sirpaksi, sen ei tarvitse liittyä mihinkään uskontoon, Mike Pohjola sanoo.
Ihmisen poika on 70-luvulla syntyneiden sukupolviromaani, pysäyttävä ja omaperäinen tarina Jeesuksesta, ihmisyydestä, uskosta, epäilystä, roolipeleistä, aktivismista, seksistä ja poliittisesta korruptiosta. Teoksen elokuvaoikeudet on optioitu Hollywoodiin.
Mike Pohjola (1978) on helsinkiläinen käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija, joka opiskelee Taideteollisessa korkeakoulussa elokuva- ja tv-käsikirjoittamista. Hän on aiemmin julkaissut mm. nuortenromaanin Kadonneet kyyneleet. Pohjola on voittanut Emmyn ruotsalaisella tv-sarjalla. Hän käsikirjoitti hevimusikaalin 1827 – Infernal Musical, jota esitettiin Turussa alkuvuodesta 2011.