Staart
Etusivu Uutiset Tilaajapalvelu Mediatiedot Yhteystiedot Meriporilainen Lokkivisa

Revanssissa tilanne kääntyi UPV:n hyväksi

27.7.2011 08:52 (Muokattu 27.7.2011 08:52)

UP-V kohtasi eilen tiistaina jälleen Puna-Mustat Helsingistä. Uusinta ottelu kääntyi päälaelleen, sillä nyt oli Ulvilan vuoro napata kaksi pistettä.

UP-V:n ja PuMun kohtaaminen Helsingissä venyi maratonotteluksi. UP-V nappasi voiton vasta kotiutuslyöntikilpailussa lukemin 1–2 (3–8, 2–1, 1–1, 0–1).

Ensimmäinen jakso oli täysin UP-V:n hallinnassa ja yksittäisiä juoksuja nakutti kenttään todella moni pelaaja. UP-V:n kokoonpano muuttui ennen ottelua Miko Sillanpään loukkaantumisen vuoksi. Hänen tilallaan nähtiin ensimmäisen ykköspesispelinsä pelannut Mikael Päivömaa. Nuori Päivömaa suoriutui tehtävästä hienosti, sillä ensimmäisellä jaksolla hän napautti kunnarin tyhjään kenttään. Lisäksi Päivömaa toi kaksi juoksua ja hänet palkittiin ensimmäisellä palkinnolla.

Tulevana viikonloppuna jännitetään UP-V:n kotikentällä kahteen otteeseen. Lauantaina UP-V saa vieraita Kuopiosta ja sunnuntaina vastassa nähdään Lievestuore. 

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Pikalinkit

Anna uutisvihje

Lähetä palautetta

Ulvilan Seutu/Lokkivisa Ulvilan Yrittäjät US kysy vaan