Staart
Etusivu Uutiset Tilaajapalvelu Mediatiedot Yhteystiedot Meriporilainen
Paikallisesti Urheilu Kulttuuri Anna uutisvihje Uutisarkisto

Työttömien työnhakijoiden määrä vähentynyt Ulvilassa

29.7.2010 10:55 (Muokattu 29.7.2010 10:55)

Vaikka työttömiä työnhakijoita on viime vuoteen verrattuna vähemmän, kaupungin työttömyysaste on kuitenkin vielä 10, 5 prosenttia.

Ulvilassa työttömien työhakijoiden määrä on viime vuoteen verrattuna vähentynyt 1,3 prosenttia. Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa tehdyssä tilannekatsauksessa 688. Avoimia työpaikkoja kaupungissa on vain 18, ja työttömyysaste on 10, 5 prosenttia.
Kesäkuun lopussa oli työttömistä työnhakijoista selvästi suurin osa naisia, heidän määränsä oli 356. Seuraavaksi eniten oli yli 50-vuotiaita, joita oli noin sata vähemmän kuin naisia. Pienimmän ryhmän ulvilalaisista työttömistä työnhakijoista muodosti alle 25-vuotiaat, joita oli 90. Yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli 149.

Satakunnassa avoimet työpaikat lisääntyivät viimevuodesta rakennusalalla, tieteellisessä, teknisessä ja taiteellisessa työssä, kuljetus- ja liikennealalla sekä teollisuudessa. Muilla aloilla tapahtui vähennystä. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien työnhakijoiden määrä on viime vuodesta noussut kaikilla aloilla kaupallista työtä lukuunottamatta. Suhteellisesti suurinta lisäys on ollut tieteellisessä, teknisessä ja taiteellisessa työssä. Lomautettuja ei ole otettu mukaan laskuihin.

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Pikalinkit

Anna uutisvihje

Lähetä palautetta

Vanhankylän Alku FC Ulvila Ulvilan Yrittäjät