Staart
Etusivu Uutiset Tilaajapalvelu Mediatiedot Yhteystiedot Meriporilainen
Paikallisesti Urheilu Kulttuuri Anna uutisvihje Uutisarkisto

Cimcorp Oy osti RMT Robotics Ltd:n

27.7.2010 09:56 (Muokattu 27.7.2010 09:56)

Yritysoston keskeisenä tavoitteena on voimien yhdistämisen kautta lisätä kilpailukykyistä tarjontaa Pohjois-Amerikan ja Euroopan automaatiomarkkinoilla Aasian markkinoiden rinnalla.

Robotisoituihin materiaalinkäsittelyratkaisuihin erikoistunut Cimcorp Oy osti kanadalaisen 581399 Ontario Limited-yhtiön osakekannan, joka omistaa RMT Robotics Ltd:n osakekannan sekä yhtiön käytössä olevan noin 4500 m2 teollisuuskiinteistön. Ostetun yhtiön pääosakas ja toimitusjohtaja tulee samalla merkittäväksi omistajaksi Cimcorpiin 20 prosentin osuudella suunnatun osakeannin kautta.

Järjestelyjen kautta Toronton talousalueella toimivasta RMT:stä tulee Cimcorpin tytäryhtiö, joka kuitenkin toimii jatkossa nykyisellä nimellään osana Cimcorp-ryhmää ja nykyisen johdon alaisuudessa. Syntyneen yhtiön liikevaihto vuositasolla tulee tänä vuonna olemaan yli 50 miljoonaa euroa ja henkilökunnan määrä yli 200. Ostetun yhtiön osuus luvuista on yli neljännes.

Molempien yhtiöiden liiketoiminta kohdistuu rengasteollisuuteen ja jakelun automatisointiin, joten tuotevalikoima täydentää toisiaan hyvin. Yhtiöt ovat erikoistuneet robottiteknologiaan ja niiden ohjausjärjestelmiin, mutta toiminnassa on kuitenkin kilpailullisesti melko vähän päällekkäisyyttä. Tämä johtuu siitä, että RMT:n liikevaihdosta valtaosa tulee Pohjois-Amerikasta ja Cimcorpin ei käytännössä ollenkaan. RMT on viime vuosina kehittänyt joustavan ADAM-nimisen vihivaunujärjestelmän, joka on saavuttanut kasvavaa mielenkiintoa markkinoilla eri puolilla maailmaa.
Yhtiöiden yhteenlaskettu tilauskanta on tällä hetkellä yli 40 miljoonaa euroa, minkä lisäksi tarjouskantan on kuluvan vuoden aikana kehittynyt suotuisasti.

TulostaTulosta      TakaisinTakaisin

Pikalinkit

Anna uutisvihje

Lähetä palautetta

Vanhankylän Alku FC Ulvila Ulvilan Yrittäjät