UP-V jatkaa nousujohteista peliään
23.7.2010 10:29 (Muokattu 23.7.2010 10:29)
Tällä kertaa UP-V kaatoi kotikentällään Kiteen, jonka peli takkuili pitkään toiselle jaksolle asti.
Keskiviikkona 21. heinäkuuta UP-V sai vieraita Itä-Suomesta, kun Yrittäjä-Areenalla vastaan asettui Kiteen Pallo. KiPa ei saanut peliään kulkemaan kunnolla, ja niinpä ulvilalaisilla oli helppo työ viedä ensimmäinen jakso nimiinsä. Toisella jaksolla Kitee pääsi mukaan peliiin aivan jakson lopussa ja vei ottelun aina kotiutuskilpailuun saakka. UP-V veti kuitenkin pidemmän korren ja voitti jälleen kerran lukemin 2–1 (2–0, 3–4, 0–0, 2–1).
UP-V:n Petri Raittila jäi pois ottelusta mahataudin takia ja paikkaamaan hälytettiin A-pojissa pelaava Petri Kulmala. Superpesisdebyyttinsä tehnyt Kulmala kiitti valmennusjohdolta saadusta vastuusta ja hoiti tehtävänsä mallikkaasti. Tuloksena kaksi lyötyä juoksua, joista toinen kotiutuskilpailussa, ja kolme kärkilyöntiä.
– Petri pelasi hyvin ja oli valmis ottamaan vastuuta, jota olisi voinut antaa enemmänkin, kommentoi UP-V:n pelinjohtaja Mika Kulmala tyytyväisenä.
Joukkueen ykköspalkinnon vei nimiinsä totuttuun tapaan Jesse Jokela. Lähes 100 prosenttisesti vaihtotilanteissa onnistunut Jokela pelasi myös ulkopelissä uhrautuvasti, kuten aina ennenkin.
– Jesse purki hyvin ykköstilanteet, mutta kakkos- ja kolmospesän väli oli meille hankala. Ulkona koko joukkue pelasi tasapainoista peliä, kertoi Kulmala ulvilalaisten suorituksista.
Kakkospalkinnolla UP-V:stä palkittiin hyvin lukkaroinut Samuli Kukkola. Jälleen kerran ottelussa palkittiin poikkeuksellisesti avainpelaaja, joka tällä kertaa oli lähes kaikki Ulvilan juoksut lyönyt Seppo Arbelius. Kuudesta kotiutusyrityksestä mies onnistui neljä kertaa lyömään juoksijan kotipesään.
Toisella jaksolla UP-V oli hyvin lähellä suoraa kolmen pisteen voittoa, mutta Kiteen Aleksi Rautiainen tasoitti joukkueen viimeisessä sisävuorossa tilanteeksi 2–2. Siitä vieraat saivat lisäpuhtia peliinsä, jolloin Ulvilan vaikeudet alkoivat. Jani Söderlingin tappoheittoyritys kolmospesälle epäonnistui ja Kitee siirtyi harhaheiton turvin yhden juoksun johtoasemaan. Lopuksi Janne Korhonen tiputti pallon kenttään yhden juoksun arvoisesti. Ulvila pääsi yrittämään jaksovoittoa, mutta vain Arbelius onnistui lyömään kotijoukkueelle juoksun, joten Kitee sai niukasti ansaittua yhden sarjapisteen.