|
Kun perjantaina ajoin Kullaalta myrskyn seuraamuksia kuvaamasta takaisin toimitukseen, tuntui kurkussani se kuuluisa pala. Vielä viisi päivää höykytyksen jälkeen oli tuhon jälkiä kaikkialla. Kaupunkilainen, jolle myrsky oli yöllä ulkoa kuuluva pauke ja valoja vilkutteleva kova tuuli, tajusi vasta omin silmin nähtyään Tapanin ja Hannun valtaisan tuhovoiman. Näin laajaa tuhoa aiheuttanutta myrskyä voitaisiin turvallisen Suomen mittakaavassa kutsua luonnonkatastrofiksi. Samalla mieleen nousevat kuvat Japanin ja Haitin maanjäristyksistä viime vuodelta. Hävityksen määrää ei voi ymmärtää, eikä mitenkään kuvitella sitä ihmisten lohdutonta epätoivoa katastrofin keskellä. Ei, vaikka kuinka yrittäisi. Palaa kurkkuun nostatti myös arvostus vapaaehtoisia auttajia kohtaan. Tämänkaltaiset poikkeusolot tuovat esille VPK:laisten merkityksen. Ilman heitä oltaisiin haja-asutusalueilla oltu loukossa päiväkausia, ennen kuin tiet olisi saatu puista puhtaiksi.
Vapaaehtoiset menivät kirjaimellisesti myrksyn silmään, panoksena oma henkikulta. Kaatuneita puita poistettiin teiltä ja sähkölinjoilta Tapaninpäivän vastaisena yönä, rajussa myrskytuulessa, säkkipimeässä, puiden kaatuillessa ympärillä. Luonnon näyttäessä mahtinsa meillä ja maailmalla, asiat olisivat vielä paljon huonommin ilman näitä vapaaehtoisia auttajia.
Sini Ovaskainen
|
Pikalinkit
Anna uutisvihje
Lähetä palautetta
|
|
